Auton ratissa
Ajoin tänään autoa ensimmäistä kertaa elämässäni. Ehkä se oli enemmänkin harjoittelua, mutta hiljalleen taidotkin toivottavasti karttuvat. 😀
Ajattelin muutama vuosi sitten, etten suorita ollenkaan ajokorttia. Nyt on alkanut tuntua siltä, että kortti on melkein välttämättömyys syrjäkylällä asuessa. Julkista liikennettä täällä ei juurikaan kulje, muutama vuoro aamulla ja illalla, ja lähin pysäkkikin on yli tunnin kävely- tai pyöräilymatkan päässä. Varsinkaan aikaisina aamuina ei ole kovin houkuttelevaa lähteä talsimaan (jos ei ole onnistunut saamaan kyytiä), kun matka esimerkiksi Helsinkiin kestää noin kaksi tuntia. Matkoineen päivineen kuluu aikaa kolmisen tuntia aamusta ja illasta sekä lisäksi töissä tai koulussa vietetty aika.
Ei ajokortti tai oma autokaan kaikkea ratkaisisi, koska menisin varmasti myös jatkossa päivittäiset pidemmät matkat bussilla. Pysäkille pääsisi kuitenkin nopeammin ja osan matkoihin menevästä ajasta voisi käyttää paremmin. 🙂