One Day
Kävin eilen katsomassa One Day -elokuvan. Huomasimme elokuvan pyörivän lähiteatterissamme, joten lähdin katsomaan elokuvaa siskoni seuraksi. Tarkoituksenani oli lukea kirja ennen elokuvan katsomista, mutta en ollut saanut sitä vielä käsiini. On vähän nurinkurista lukea kirjaa, jonka juonenkäänteet tietää jo ennalta, mutta ei joudu ainakaan pettymään, jos elokuva ja kirja eivät vastaakaan toisiaan tai henkilöhahmot ovat täysin erilaisia kuin on kuvitellut.
Tykkäsin elokuvasta, ja taisi teatterin hämärässä salissa muutama kyynelkin valua poskia pitkin. 🙂 Tarinassa on hienosti kiedottu yhteen kahden ihmisen tarina ja elokuvassa kuvataan hyvin kummankin päähenkilön elämän sekä ylä- että alamäet. (En viitsi selostaa juonta tähän, koska kaikki halukkaat eivät välttämättä ole vielä nähneet ko. filmiä.) Ihastuin myös toista pääosaa esittävän Anne Hathawayn kasvoihin ihan uudella tavalla, vaikka olen nähnyt lähes kaikki hänen elokuvansa. Jospa nyt kävisi tuon kirjan kimppuun!:)