Tunnen tänään itseni jotenkin epätodellisen onnelliseksi. En tiedä, onko onnellinen oikea sana, mutta en keksi muutakaan. Mulle ei ole viime aikoina tapahtunut mitään erityisen hyvää, ei tosin pahaakaan, mutta nyt on sellainen kokonaisvaltaisen tyytyväinen ja hyvä olo. Toki mulla on huolia tälläkin hetkellä ja joudun jännittämään, miten yksi juttu ensi viikolla sujuu, mutta pyrin ajattelemaan, että kyllä mä siitäkin selviän.

Jostain syystä aina ajattelen, että ollakseni onnellinen täytyy kaiken olla täydellistä, etten voi olla onnellinen ennen kuin olen saavuttanut tietyt asiat. Huomaan monesti eläväni tietynlaista sitten kun -elämää. Sitten kun mulla on oma auto… Sitten kun pääsen muuttamaan uuteen kaupunkiin… Sitten kun saan sen, tän ja ton… Aina edellisen tilalle tulee jokin toinen parempi tai tavoittelemisen arvoinen tavara tai asia. Lukio ei ollut elämäni parasta aikaa ja sielläkin monesti mietin, että kunhan pääsen täältä pois, kaikki muuttuu paremmaksi. No ei muuttunut. Tietenkin ihmisellä täytyy olla unelmia ja tavoitteita, mutta niiden saavuttamiseta ei saisi tulla pakkomiellettä.

Monesti kuulee sanottavan, että pitäisi olla onnellinen ja kiitollinen saamistaan asioista. Jos ei ole tyytyväinen elämäänsä sille kannattaa tehdä jotakin, koska avain onneen on omissa käsissä tai omassa päässä. Usein kuullessani tuon olen miettinyt, että eipä mun elämässä ole paljon hurraamista tai syytä iloon. Perusteellisemmin asiaa pohdittuani olen tullut siihen tulokseen, että kyllä munkin elämässä on enemmän plussia kuin huonoja puolia. Oma onnellisuus löytyy siitä, että ymmärtää asioiden olevan ihan hyvin tässä ja nyt. Tai jos eivät ole niin ne järjestyvät kyllä.

Hyvää sunnuntain jatkoa ja voimia alkavaan viikkoon teille, jotka eksytte lukemaan tämän. 🙂

(Postauksen kuvat eivät oikeastaan liity tekstiin.)