Kyynelistä hymyks

Menin lähes heti herättyäni katsomaan, löytyykö nimeni hakemani kouluun hyväksyttyjen listalta. S-alkuisia sukunimiä oli listalla vain kaksi, eikä kumpikaan niistä ollut omani. En silloin tullut ollenkaan ajatelleeksi, että sama koetulos käy kolmeen eri paikkaan.

Aamuinen pettymys vaihtui iloksi iltapäivällä postin tultua. Postilaatikossa oli kirje minulle. Luulin, että siinä kerrotaan vain, että en päässyt kouluun, mutta hämmästyksekseni kirjeen ensimmäinen sivu alkoi sanoin Tervetuloa opiskelemaan. 🙂 

Vaikka aamuiset ajatukset vaihtuivat aivan toisenlaisiksi, pettymyksestä sain hyvin energiaa lenkille lähtemiseen sekä imurin varteen tarttumiseen. 🙂

Hyvinvointi Mieli Opiskelu

Hyvää oloa liikunnasta

Mikä siinä on, että liikunnan harrastaminen tai sen aloittaminen tauon jälkeen tuntuu usein niin ylitsepääsemättömältä? Aina on muka jotain parempaa tekemistä, ettei ehdi liikkumaan. Onneksi sentään välillä saa otettua itseään niskasta kiinni, koska liikkuminen saa aikaan mielettömän hyvän olon tunteen. Musiikkia kuunnellen alun vaikeudetkin unohtuvat. Eikä toki siitäkään mitään haittaa ole, että kun ei ole käynyt vaa’alla pariin viikkoon, näyttää vaakakin muutaman kilon vähemmän. 😉

Hyvinvointi Liikunta