Isoisälleni

Mun oli tarkoitus kirjoittaa tänne torstaina loppuneesta työssäoppimisesta, maanantaina alkavan joululoman suunnitelmista ja Jenni Vartiaisen keikasta. Viime päivinä mun ajatukset on kuitenkin olleet sydänkohtauksen saaneessa isoisässäni, jolla on luultavasti enää vähän elinaikaa. En jotenkin vaan osaa kuvitella, että jälleen yksi koko mun iän elämääni kuulunut ihminen on poistumassa. Eikä tätä tunneta vähennä yhtään se, että minulle on kerrottu isoisäni  toistuvasti sanoneen, että minusta täytyy huolehtia ja pitää puoliani, koska olen aina ollut niin pikkuinen. Jossain vaiheessa olisin saattanut jopa ärsyyntyä siitä, että minun pärjäämistäni epäillään, mutta uskon vaarini tarkoittaneen tuota sanomaansa kaikella rakkaudella. <3

Suhteet Ystävät ja perhe

Ai niin, mullahan oli tää jonkinlainen blogiviritelmäkin

En ole aikoihin muistanut tai saanut aikaiseksi kirjoittaa tänne mitään. Aika pitkälti koulussa ja työharjoittelussa on aika mennyt. Perjantaina loppui viiden viikon harjoittelurupeama ja huomenna on aika palata koulunpenkin kuukaudeksi ennen seuraavaa harjoittelua.

Alun jälkeen mä todella tykkäsin harjoittelupaikastani. Muutaman ensimmäisen päivän aikana ajattelin, että mitähän tästä tulee, kun mun oletettiin jo tietävän vaikka mitä, eikä mun ohjaajakaan ollut välillä ollenkaan paikalla. Opin tosin ainakin näkemään erilaisia tapoja tehdä asioita, mutta välillä tuntui hankalalta yrittää olla opiskelijana, kun joltain työntekijältä ei saanut ollenkaan ohjausta ja joku neuvoi vähän liikaakin tai ei antanut mun ollenkaan tehdä mitään. Koen kuitenkin, että sain noiden viikkojen aikana paljon uutta tietoa ja opin erilaisia taitoja, joista on varmasti hyötyä tulevaisuudessa. Toki olisin voinut saada paljon enemmänkin irti tuosta ajasta, mutta olen tyytyväinen siihen pisteeseen, jossa opiskelijana olen nyt.

Joskus voisin hieman laajemminkin kirjoittaa harjoitteluajastani, mutta nyt laitan vain tähän loppuun muutaman asiaan liittymättömän kuvan. Hyvää sunnuntain jatkoa ja alkavaa viikkoa!

img_0258.jpg

img_0277.jpg

img_0260.jpg

img_0248.jpg

img_0231.jpg

 

Työ ja raha Opiskelu