So happy
Harvoin tulen materialistisista jutuista näin onnelliseksi, mutta torstaina postista hakemani kannettava todella saa hymyn huulilleni. Olin jo pitkään harkinnut koneen ostoa ja säästänyt rahaa, jotta voisin viimein ostaa sen. En ole koskaan ollut tuhlaaja, joten säästöoperaatiota ei ollut vaikea toteuttaa. Kun tiesin haluavani ostaa jonkin isomman jutun, karsin pienempiä, turhia menoja pois.
Tein tilauksen maanantaina ja ajattelin toimituksen kestävän jouluruuhka-aikaan suunnilleen viikon tai ylikin, mutta paketti olikin postissa kolmessa päivässä.

Kuva ei ole hyvä, mutta ajanee asiansa.
En ehkä muuten olisi ihan vielä ostanut uutta konetta, mutta tammikuussa alkavien opintojen takia on hyvä olla toimiva tietokone kirjoitustehtäviä varten. Ja ehkä kannettava myös toimii motivaattorina ja palkintona minulta minulle opiskelupaikan saamisesta. 🙂