Viime päivinä tapahtunutta

Kuluneina päivinä olen …

 

… käynyt kaupassa, pankissa ja apteekissa.

… miettinyt, mitä haluan elämältäni kuitenkaan vastausta saamatta.

… käynyt kirkossa ja serkun rippijuhlissa.

… valokuvannut.

… ollut valokuvattavana.

… heittänyt tikkaa.

img_1512-1.jpg

… syönyt tryffeleitä.

… nauttinut vapaudesta ja siitä, ettei ole kiire minnekään.

… ollut tekemättä mitään.

… pessyt monta koneellista pyykkiä.

… etsinyt töitä.

… perannut mansikoita.

l.jpg

… syönyt mansikoita ähkyyn asti.

… lukenut lehtiä ja kirjoja.

… harmitellut sitä, ettei minulla ole syksyksi opiskelupaikkaa.

… ollut iloinen siitä, ettei minulla ole syksyksi opiskelupaikkaa, jotta voin kunnolla miettiä, mitä alan tekemään.

… haaveillut omasta asunnosta.

… halunnut lähteä kaupunkilomalle esimerkiksi Barcelonaan.

city6.jpg

kuva

… todennut, ettei kannata murehtia tulevaa, koska useimmat solmut aukeavat ihan itsestään ajan kanssa.

Suhteet Sisustus Oma elämä Ajattelin tänään