Yhteenvetoa vuodesta 2011

Kuvituksena muutamia hieman epäonnistuneita, mutta taiteellisia rakettikuvia. 😉

img_4068-1.jpg

1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
Tutustuin paremmin jo tuntemiini ihmisiin.

2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
Kirjoitin ylioppilaaksi, kävin kesäteatterissa, ostin ensimmäisen järkkärini. Vietin ekaa kertaa vuoden niin, ettei mulla ollut kesän jälkeen tiedossa minkäänlaisia velvoitteita. Olen jälleen tyytyväinen kroppaani n. 15 kilon laihdutuksen jälkeen.

3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
En.

4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
Hyvät hetket siskon kanssa erityisesti.

5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
En varsinaisesti. Etääntynyt joistakin kavereista kylläkin.

6. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
Luulen, että kyllä. Jonkin verran ulkonäöllisesti ainakin.

7. Oletko lihonnut? En

8. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
En.

9. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
En, vaikka joskus harkitsin. 

10. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
En. Muutenkaan mulla ei ole kovin suuria intressejä ottaa tatuointia tai lävistyksiä, mutta ehkä joskus myöhemmin. :)

img_4051-1.jpg

11. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Ei voi pistää järjestykseen.

12. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Ei.

13. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei onneksi. :)

14. Missä maissa kävit?
Ihan vaan Ruotsissa ja Virossa kaksi kertaa, aika köyhää. :D

15. Mitä haluaisit vuodelta 2012 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2011? Ehkä haluaisin löytää opiskelupaikan tai ainakin päästä töihin jonnekin.

16. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2011?
4.6 .

17. Vuoden suurin saavutuksesi?
Kirjoitukset ehkä päällimmäisenä.

18. …ja suurin epäonnistuminen?
Ehkä se, etten etsinyt töitä ahkerammin. Vaikka toisaalta hengähdystauko oli paikallaan, niin pidemmän päälle liika vapaa-aika alkoi turhauttaa.

19. Kärsitkö vammoista?
En suuremmin ainakaan.

20. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Ensimmäinen oma järkkäri. :)
 

img_4073.jpg

21. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Äidin.

22. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Tähän on vaikea sanoa mitään, ei ainakaan tule mieleen ketään erityistä. Voisin ehkä sanoa, että omani erinäisistä syistä.

23. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Vaatteisiin, kirjoihin, DVD:hin ja järkkäriin.

24. Mistä innostuit eniten?
Kirjojen lukemisesta ja musiikista. En ollut moneen vuoteen lukenut kirjoja kunnolla ja kun aikaa kerrankin oli, huomasin jälleen, kuinka ihanaa on vaan uppoutua kirjaan ja unohtaa ympäröivä maailma. :)

 25. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko nyt onnellisempi vai surullisempi? Aika samoissa mennään. Jossain siinä keskivaiheilla. :)
 

26. Lihavampi vai laihempi?
Laihempi. :)

27. Rikkaampi vai köyhempi?
Rikkaampi.

 28. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Olisin voinut viettää enemmän aikaa kavereiden kanssa.

29. …entä vähemmän?
Yksinolemista.

30. Miten aiot viettää joulun?
Kotona perheen kanssa vietin. :)

img_4071.jpg

31. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi? Muutamiakin hetkiä, mutta ne ei taida kuulua tänne.
 

32. Rakastuitko vuonna 2011?
No en. :(

33. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
Nolla.

34. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
Klikkaa mua, Glee, Täydelliset naiset, Jälkiä jättämättä, Sex and the City, The Big Bang Theory.

35. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
Viha on turhan vahva sana, mutta tällä hetkellä en vihaa tai inhoa ketään. :)

36. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Khaled Hosseini – Tuhat loistavaa aurinkoa♥

37. …entä musiikillinen löytö?
Adele. Erin. Esimerkiksi Panic! at the Discon ja Sunrise Avenuen löysin uudelleen. Mulle uusia olivat Coldplay, Death Cab For Cutie ja Avenged Sevenfold. Yksittäisitä biiseistä Christina Perri – Thousand Years, Chisu – Kohtalon oma, Milow – You and Me (In My Pocket), Paradise Oskar – Sunday Everyday ja kaikki ne, jotka tästä unohtui. =)

38. Mitä halusit ja sait?
Järkkärin ja uuden objektiivin halusin ja ostin.

39. Mitä halusit, muttet saanut?
Suunnittelin Macin ostoa varmaan puoli vuotta, mutta päätin hankkia sen vasta keväällä.

img_4075_1.jpg

40. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
Kuninkaan puhe, Remember Me, One Day,  Missä kuljimme kerran, He’s Just Not That Into You, Aavikon kukka, Orpokoti. Katoin varmaan muitakin, mutta ehkä ne ei olleen kovin merkityksellisiä, koske ne eivät ole jääneet mieleeni.

41. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Ihan vaan kotona. :) Kirjoituksiin valmistautuen muistaakseni.

42. Ketä kaipasit?
Muutamaa ystävää.

43. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
Kirjoittaminen, se että ne mieltä painavat asiat kirjoitti ylös selkeytti paljon monia juttuja.

img_4070-2.jpg

Jos vaikka ensi vuonna osaisi käyttää kameraa kunnolla, niin kuvatkin voisivat onnistua paremmin. :)

Suhteet Oma elämä Suosittelen Ajattelin tänään