Tunne, itke ja naura
Voi itku!
Tänään se taas tapahtui: purskahdin kyyneliin ventovieraan miehen edessä.
Mies, helsinkiläisviraston työntekijä, ojensi minulle paniikissa ruskeaa käsipaperia ja sanoi: ”älä itke.”
Ripsarit poskilla, naama karheasta käsipaperista punaisena lähdin kotia kohti. Pyöräkaistan kohdalla nousi kiukku.
Olen itkenyt työpaikalla urani aikana kahdesti. Ensimmäistä kertaa tihrustin saatuani huonoja uutisia. Suorastaan hämmentynyt jenkkipomoni lähetti minut suoraan kotiin: ”New Yorkissa ei itketä.”
Ei yllättävää, että seuraavalla kertaa häippäsin ihan itse.
Olen myös seurustellut pojan kanssa, jonka seurassa oli kiellettyä itkeä. Häntä olen miettinyt, tippa linssissä, löydettyäni sittemmin takaisin tieni normaalien tunneälyisten pillittävään joukkoon.
Vapaa-ajallanikin itken. Joskus se vaatii enemmän, joskus vähän vähemmän. Jokaista vuodatettua kyyneltä kohti nauran – toisinaan niin paljon, että vatsaan sattuu.
Yhtä monta hetkeä vain olen ja hengitän, itkemättä tai nauramatta.
Inhimilliset tunteet ja aitous ovat aikakautemme suuri tabu. Ei saa itkeä, ei saa nauraa, ei saa olla liian tätä, ei saa olla liian tuota.
Herkkyyttä ja haavoittuvaisuutta ei arvosteta. Kivikasvoinen, viileä etäisyys on tavoiteltava ihanne niin työelämässä kuin sen ulkopuolella.
Tämä tietenkin on täysin pyllystä. Sen muistin myös rullaillessani kotiin käsipaperin jämät poskillani.
Kieltäkää vielä kerran, mutta tätä venettä en jätä keikauttamatta: mistä lähtien pikkuriikkinen osa väestöstä on saanut määritellä sopivan tunnekäyttäytymisen säännöt?
Kysyn, sillä herkkiksiä harvemmin näkee haukkumassa ihmisiä jääkalikoiksi, jotka eivät osaa eläytyä elämässä.
Ja heittäytymistähän tämä kaikki vaatii, saakeli – blogikirjoittamisesta lähtien.
Itse tulin ulos itkukaapista viime keväänä. Voimauttavimman ahaa-elämyksen koin silti vasta tänä vuonna. Se kuuluu:
Älä ikinä, missään olosuhteissa, anna muiden ihmisten tunneälyn tai -älyttömyyden määritellä omaa olemistasi.
Tunne, itke ja naura, Laura!
Se on aitoa ja aina parempi vaihtoehto kuin esittää, ettei tunnu yhtikäs missään. Se on myös mitä loistavin ihmissuhdetesti: sopivia ihmisiä ei vollotus ahdista.
Ehkä kiellettyä New Yorkissa, mutta erittäin sallittua minun maailmassani.