Ensiesittelyssä: Paulan valmis tyyli

*Yhteistyössä Paulig

Viime syksynä vaatesuunnittelija Elina Laitinen ja minä osallistuimme historialliseen suunnittelukilpailuun. Tehtävämme oli luoda tähän päivään istuva kakkostyyli kahvi-ikoni Pauligin Paulalle. Kisa ratkesi joulukuussa, ja ehdotuksemme vei voiton.

Kolme kuukautta ja monta taitavaa välikättä myöhemmin tyyli on vihdoin valmis.

Saanen esitellä: Paulan uusi tyyli vuosimallia 2015!

IMG_7151.jpg

Tästä lähtien Paula pukeutuu Flora-asukokonaisuuteen Sääksmäen kansallispukunsa ohella.

Uuden tyylin loppusovitukset teimme toissaviikolla. Tuolloin tapasin myös ensimmäistä kertaa nykyisen Paulan, Noora Ylikosken.

Aamun aikana stailasimme Nooran uuteen uskoon asua sekä meikki- ja kampaustyyliä päivittämällä. Pian peilistä katseli päästä varpaisiin uudistunut Paula.

IMG_7204.jpg

IMG_7108.jpg

Opimme päivän aikana paljon.

Muun muassa sen, miten pitkätukkaisen Paulan hiuksista ei noin vain poikatyttöbaristan kampauksia taiota (yritimme silti.)

Miten Paulalle kertyy vuodessa parisensataa reissupäivää sekä sen, millaisia salaisuuksia hän matkoilla tapaamiltaan ihmisiltä kuulee (kaikkea maan ja taivaan väliltä!)

Millaista on ollut pukeutua jämäkkäkankaiseen kansallispukuun ympärivuotisesti – mukaan lukien hetkinä, kun edustaa on täytynyt +35 asteen helteessä.

IMG_7216.jpg

Mallailujen ohessa Noora avasi meille myös työnkuvaansa.

En itse esimerkiksi tiennyt, että Paula toimii PR-roolinsa ohessa muun muassa kahvikouluttajana ravintola-alan oppilaitoksissa. Myös silloin Paulan on oltava helposti lähestyttävä  asua myöten.

Uusi Paula valitaan kevään aikana. Omista vuosistaan Nooralla ei ole kuin hyvää sanottavaa. Seuraajalleen hänellä on vain yksi vinkki:

”Kunhan oot oma ittes!” Noora hihkaisee ja väläyttää perään Paula-hymynsä.

Uusi tyyli on täällä, mutta tässä työssä aitous on aina asusteita tärkeämpää.

IMG_7111 copy.jpg

IMG_7111.jpg

Iloinen kolmikkomme: suunnittelija Elina Laitinen, nykyinen Paula Noora Ylikoski ja minä.

Tutustu tyylin tekovaiheisiin myös Pauligin sivuilla.

Kommentit (4)
  1. Oi eikä, kuinka ihanaa nähdä uusi asu Nooran päällä! Hihii, ihana tuo kuva missä Nooralla istuu valkoinen take away -muki kädessään sohvalla. Asusta tuli upea 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *