Erään ulkosuomalaisen tarina

Kun muutin asumaan ulkomaille 19-vuotiaana, tutustuin ihkauuteen asiaan – nimittäin käsitteeseen nimeltä ulkosuomalainen. Pysyvän muuttoilmoituksen tehtyäni ja kelakortin palautettuani, postiluukustani tipahti ihkaensimmäinen expatriumini, ulkomailla pysyvästi tai väliaikaisesti asuvien suomalaisten oma lehti. Tähän oltiin siis tultu. Minusta oli tullut virallisesti ulkosuomalainen, ulkkis. Tästä hetkestä lähtien olisin vierailija sekä uudessa kotimaassani että entisessä. Hyvästi, puoli-ilmaiset lääkärikäynnit. Tästä lähtien minusta huolehtisi Ranskan sosiaaliturva.

europe_814.jpg

Ulkomailla asumiseni alku oli yhtä aikaisesti parasta ja ahdistavinta, mitä osasin kuvitella. Uusi kotikaupunkini oli iso, jännittävä ja mahdollisuudet tuntuivat tajunnanräjäyttäviltä.

Suurimpiin alkuvaikeuksiin kuului sosiaalisten ympyröiden täydellinen uudelleenrakennus. Pari paikallista, hyvin avuliasta kaveria lukuun ottamatta minulla ei ollut yli puoleen vuoteen ketään, jota pyytää kylään, kenen kanssa lähteä elokuviin tai sunnuntaikävelylle. Olin joka viikko keskiviikosta sunnuntaihin kymmenen tuntia päivässä töissä. Ilman oikeaa lounastaukoa, minimipalkalla, suurimman osan ajasta yksin. Ihmisten tapaaminen tuntui tuolloin täysin käsittämättömältä ajatukselta.

Ensimmäisen paikallisen ystäväni sain meille töihin tulevasta ruotsalaisesta tytöstä, jolle esittelin myymälämme. Vaihdoimme puhelinnumeroita ja aloimme käydä yhdessä kahveilla. Auttavalla ranskallamme ei tuskin kovin hienoja keskusteluja päästy käymään, mutta se oli jo tarpeeksi.

Ei nimittäin tarvitse erikseen mainita, että toinen, hyvin merkittävä este sosialisoinnissa oli kieli. Miten tutustua uusiin ihmisiin, kun suusta ei tule ulos juuri muuta kuin sekavia ajatuksia iänikuiseen preesensiin puettuna?  Oma persoonallisuus oli koetuksella, kun siitä joutui tinkimään jatkuvasti. Itsensä puolustaminen oli käytännössä mahdotonta. Vitsien kertominen ei tullut oikein kysymykseen, kun ei osannut pukea sanoiksi edes sitä, mitä oli syönyt 15 minuuttia sitten lounaaksi. Puhelimessa puhuminen oli kamalinta, kun luurin toisessa päässä oleva, turhautunut soittaja  löi luurin korvaan kesken kaiken. Tai asiakkaat, jotka nauroivat päin naamaa kassalla tai jotka pitivät muuten vain hidasälyisinä. 

Tilanne helpottui hiukan aloitettuani koulun vuotta myöhemmin. Siellä asiat rullailivat niin hyvin kuin pääasiallisesti naisista koostuvassa ympäristössä voi. Kielenkäyttöön alkoi syntyä rutiini ja itsevarmuutta, jolla sai jotenkuten selvittyä päivästä toiseen.

Lakikokeet ja esitelmät olivat pahimpia – niitä varten täytyi opetella ulkoa valmiiksi pureskeltuja fraaseja päiviä etukäteen. Uuden kieli-identiteetin tuoksinnassa tuntui raskaalta, kun opettajat toisinaan teilasivat suorilta käsin monen viikon työn tai valittivat kirjallisten töiden heppoisuudesta. Ja sitten tulivat ne pahimmat: ranskalaisten oppilaiden kanssa tehdyt ryhmätyöt. Niiden takaa löytyi useimmiten ulkkisten pienet kätöset ja hapuileva kielipää. Jos asiasta teki ilmoituksen opettajille, tilanne kääntyi useimmiten meidän harteillemme. Eipä tarvitse erikseen mainita, että harva piti puoliaan.

Mutta aika teki onneksi tehtävänsä, ja kieli otettiin kuin otettiinkin haltuun. Vaikka kaikki verbaalinen ilmaisu ei edelleenkään ole täydellistä, osaan antaa sen nyt itselleni anteeksi. Kun kuukauden päästä, neljä ja puoli vuotta myöhemmin, kävelen ranskaksi kirjoitettu gradu kourassani opettajaraadin eteen ja haen tutkintoni, en voi kuin ihmetellä, miten ennen niin vaikeilta tuntuvat asiat saivatkin onnellisen lopun. Nyt olisin jo valmis tekemään kaiken uudelleen.

Teille ulkomaille muuttoa suunnitteleville tai tuleville ulkosuomalaisile tiedoksi: asiat tulevat menemään hyvin ja sopeudutte kyllä. Ulkomailla asuminen ja riskien ottaminen saattaa olla paras päätös, jonka tulette koskaan tekemään. Älkää siis antako yhdenkään kielimuurin seisoa unelmienne tiellä. Ne kaatuvat kyllä. Rytisten.

Tähän kirjoitukseen minua inspiroi eräs rohkea lukijani. Kiitos sinulle siitä. 

Kuva: Mdn

Kommentit (19)
  1. Hei,

    Olen kirjoittanut tänne paljon opiskeluaiheisia juttuja. Oikeasta sivupalkista löytyy lisätietoa ainakin Ulkomailla opiskelu -otsikon alta 🙂

     

  2. Olis toooooosi kiva kuulla sun opiskeluista enemmän (vaikka ne onki jo kohta ohi!)!Missä yliopistossa opiskelet? Mitä kautta hait sinne?

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *