Ihan selvä nakki

Suomen kielen paras sanonta on selvä nakki.

Nuo kaksi pientä sanaa tiivistävät kaiken, mitä olen viime aikoina eniten pohtinut.

Elämästä tulee aika mieletöntä, kun tietää, mihin on menossa. Kun voi luottavaisesti osoittaa ja sanoa: ”Tuon minä haluan.”

Itselleni moni asia on selkeytynyt vasta äskettäin: se, millaisia ihmisiä elämääni toivon, millaisen työn haluan ja mihin omat rajani vedän. Kiltille miellyttäjäluonteelle tämä ei ole ollut aina helppo tehtävä. Oli kuitenkin korkea aika.

Valinnoissa pysyminen ei ole heikon heiniä. Taaksepäin hapuilu on aina helpompaa kuin harppaus tuntemattomaan.

Toisinaan päätös on vain tehtävä – mielellään kulkematta lähtöruudun kautta. Jossittelu on ansoista katalin.

Liian usein olen sortunut siihen itsekin. Olen luistanut päätöksenteosta ja rakentanut epärealistisia haavekuvia.

Joskus mieleni tekee kaatua vanhaan tuttuun kaavaan. Noina hetkinä nipistän itseäni. Mietin, miksi olen valinnut menneen tien, ihmisen tai tilanteen ja miksi juuri nyt haluan jotain aivan muuta. Sitten taas sen muistan: olen tehnyt kaiken omasta tahdostani, ne päätöksistä kälyisimmätkin.

Määrätietoisuutta ei voi ostaa Alepasta. Kotikasvatus kyllä onnistuu. Kaikki alkaa kiintopisteestä.

Kun tietää mitä tahtoo, on eteneminen iisiä. Silloin voi turvallisin mielin valkata parhaat päältä ja irrottautua siitä, mihin ei oikeastaan edes usko. Kyse ei ole taikavoimista, vaan tahdonvoimasta. 

Kun toivottu asia sitten nököttää silmien edessä, arpominen on ajanhukkaa. Riittää, kun kohottaa kätensä ilmaan ja sanoo:

”Tämän otan. Ihan selvä nakki.”