Illanvietto pariisilaisittain

dscn9134.jpg

dscn9176.jpg

dscn9170.jpg

dscn9135.jpg

dscn9219.jpg

Yksi kivoimmista jutuista kotikaupungissani ovat illanvietot ystävien kanssa. Kuten toivoa saattaa, perjantai-ilta -sekä yö hurahtivat taas yhdessä sellaisessa. Kiitos uuden harrastukseni couchsurfingin, avecinani toimi tällä kertaa australialainen, lähes huolestuttavissa määrin Heath Ledgeriä muistuttava vieraani. Ilta itsessään oli yksi onnistuneimpia aikoihin, sisälsi paljon juomaa ja chichaa ja päättyi käsittämättömään taksikotimatkaan. Illan aikana kartutimme olan takaa aussi-sanastoamme japanilaisen kaverini kanssa, ja seuraava taktinen veto olisi lähteä nyt hyödyntämään sitä down under.

Nettisivulle liittymisen jälkeen olen muuten saanut keskimäärin kymmenisen sohvasurffauspyyntöä päivässä, enkä oikein enää pysy niistä ajan tasalla. Ensi viikolla luokseni on tulossa ainakin brittipoika ja heinäkuulle lupauduin majoittamaan etelä-korealaisen tytön. Vaikka Pariisissa ei ylipäätään ole kovin vaikea tavata ihmisiä ympäri maailmaa, tämä nettisivu on kyllä mitä mainioin tapa tutustua uusiin siisteihin tyyppeihin. Joillakin homma tuntuu tosin menevän hiukan yli, ja ei ole kovin tavatonta saada lähes deitti-ilmoituksia muistuttavia yhteydenottoja. Siitä huolimatta, kaiken kaikkiaan ensimmäinen CS-kokemukseni on erittäin positiivinen ja aion majoittaa ihmisiä jatkossakin. Tällaista vaihtelua nimittäin juuri kaipasinkin. Cheers sille!

Kommentit (6)
  1. Jaakko Ojalehto
    27.6.2011, 09:27

    Couchsurfing on kyllä mainio palvelu ja sieltä löytää mahtavia tyyppejä. Monta mahtavaa seikkailua olis jääny kokematta ilman cs:ää. Vois kyllä aktivoitua ja käyttää sitä itekin enemmän.

  2. Kiitos kommenteista! Toiveenne on pistetty muistiin, ja CS:stä tulee juttua ennemmin tai myöhemmin 🙂

    Niin ja ei pelota yhtään!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *