Jumituksen ylellisyydestä

 

Oikeassa oltiin. 2013 on melkoisen lempeää kamaa.

 

Sen sain huomata jo ennen vuodenvaihdetta, kun kotiuduin taannoiselta Irlannin reissultani. Yllätyin silloin, miten messevää olikaan palata takaisin polkupyörän, viileän kellarihuoneen ja tuttujen tyyppien pariin. Hengata omilla kulmilla, piipahtaa vakkarikasvisravintolassa ja käydä pelaamassa pöytätennistä kavereiden kanssa. Totutella arkirutiineihin ja sooloilla loppupäivät.  

Huomata, että Brooklynissa on elämä ennallaan. Ainakin lähikahvilamme Oslon tulipaloa lukuun ottamatta.

 

Kuun lopussa tulee täyteen vuosi siitä, kun muutin New Yorkiin. Nyt reilut 350 päivää myöhemmin voin ilakoida sillä, että ympärilläni on lystikkäitä ihmisiä sekä hitusen hölmöjä arkiaskareita, jotka tekevät elämisestä himpun verran rikkaampaa ja tuovat päiviini hellyttävää turvallisuutta. 

Päätön palloilu tuskin ottaa loppuakseen tänäkään vuonna, mutta lupaan pitää mielessä, että arjen jumituksella on oma ruhtinaallinen tarkoituksensa: syvähengitys.

 

Se ei olekaan tuntunut hetkeen yhtä hyvältä.