Kevyesti keskellä päivää

Olen yksi huoleton nainen.

Kepeästä elostani huolen pitävät kamera sekä yksi tarkkanäköinen silmäpari. Kevyet mekot, polvimittaiset hameet ja maailman mukavimmat sandaalit. Tukka, joka kihartuu aamutuimaan huolettomalle nutturalle.

Kun elämä pitää pitää kiireisenä, ryhdyn sanoissani säästeliääksi. Kameranliipaisin on silloin herkässä. Hyvä niin – kuvat kertovat puolestani kaiken, mikä on jäänyt viime viikkoina kirjoittamatta muistiin.

photo-26.jpg

Sen, kun pyöräilen töistä kotiin hulmuavine Punahilkka-helmoineni ilta-auringossa pitkin Williamsburgin siltaa ja tulen tuntemattoman matkustajan kuvaamaksi.

 img_0990.jpg

Kun lähden viikonloppureissulle Suomeen ja irvistelen eteläläisillä kallioilla auringonlaskun aikaan. 

img_1036.jpg

Käyn kesän värikkäimissä pirskeissä ja nappaan kainalooni monta kiisselinväristä neitoa.

photo-33.jpg

Löydän kätköistäni vaihtarisiskolta lahjaksi saamani turkkilaisen käsikorun, jonka kuuluisi suojata ikävyyksiltä. Hyvä aika ottaa käyttöön nyt, kun seilailen taas tyytyväisenä turvallisilla vesillä.

Tällä viikolla hankin nimittäin myös pyöräilykypärän.

 

Uudesta tulokkaastani ei valitettavasti kuvamateriaalia ole.

Rajansa on meillä laiskoillakin, nimittäin.

 

Palaillaan runsassanaisemmin syyskuun puolella!

 

Kommentit (2)
  1. Kaikki syksyn ja kesän marimekkoja kyllä vain 🙂

  2. dear_eskimo
    31.8.2012, 16:06

    Onko nuo tuossa tyttöjen yhteiskuvassa marimekon mekkoja? Ihana erityisesti tuo vasemmanpuolimmainen 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *