Kotimysteeri (ja miten se ratkotaan)

IMG_5391.jpg

Koti-ikävä saattaa olla yksi hupsuimpia tietämiäni käsitteitä.

Liittyyhän siihen oletus, että on paikka  fyysinen tai henkinen  jota kohtaan iskee välillä käsittämätön kaipuu. Turvallinen, tuttu kolo, jonka suojiin voi tiukan paikan tullen paeta.

Olen pohtinut, mitä se tarkoittaa. 

Onko se ensimmäinen vai viides lapsuudenkoti, eka oma asunto vai kuuden ihmisen kommuuni, jossa kukaan ei jaksa tiskata?

Onko se mentaalinen tila, jonka voi täyttää lemppariasioillaan  valkkarilla ja homejuustolla, islantilaisilla peltitaloilla ja suomalaisella järvimaisemalla?

Ainakin se on arvoitus, jonka haluaisin ratkoa.

Kun minulta kysytään, mistä olen kotoisin, on vastaukseni aina sama: Seinäjoelta, Etelä-Pohjanmaalta. Siellä asuin syntymästä kymmenvuotiaaksi saakka.

Kun sitten muutin pohjoissuomalaiseen pikkukaupunkiin, tunsin oloni vähän ulkopuoliseksi. En sisäistänyt murretta, en mentaliteettia enkä tiennyt, mitä lähikyliä kuului etiketin mukaan mollata. En kotiutunut vuosikymmenessäkään.

Kolmas kotikaupunkini Pariisi hurmasi vapaudellaan ja mahdollisuuksillaan. Oli tilaa hengittää ja helppo olla. Neljä vuoteen mahtui paljon hyvää.

Sitten tuli New York. Ääripäiden kaupunki, jossa oli sekä kivaa että rankkaa  ainakin asua pysyvästi.

Päätös Suomeen paluusta syntyi hammaslääkärin vuositarkastuksella. Ruutiniröntgen paljasti, että stressi oli tehnyt minusta yönarskuttelijan. Pelastukseksi tarjottiin 600 dollarin purentakiskoa, josta kieltäydyin. Purukalusto ennen työpaikkaa, ajattelin ja pakkasin laukkuni. Sataseni sijoitin paluulippuun.

Sitten punkkasin kaksi kuukautta kavereiden sohvilla.

Ja ikävöin.

Sillä jos mitään nostalgiasta tiedän, on se tämä: levoton mieli ei paljoa palloile, mutta kaipuu on terävää ja muisti koomisen selektiivinen.

Vaikka kuinka hyvästelen turvakolon toisensa perään, löllyn nostalgiapilvessä lähes heti, kun pälkähästä on päästy.

Unissani palaan vanhoille, tutuille pyöräilykastoille, lähileipomoon patonkia hakemaan ja harkitsen puolitosissani saunan pystyttämistä pieneen vaatekomerooni. Punnitsen ja pohdin, millaista elämä voisi olla ja olisi ollut.

Nyt levottomuutta aiheuttaa välitilassa löllyminen.

Vaikka Suomi on kaikin puolin kelpo paikka elää, Helsinkiin minulla ei ole erityistä tunnesidettä.

Täällä kaipaan vieraita kieliä, miljoonakaupungin monikulttuurisuutta ja ympärivuorokautisia dinereitä, joista saa aamiaista iltaviideltä. Vika ei ole kaupungissa, vaan minussa: olen juureton, koti-identiteettikriisiä poteva haihattelija.

Jos kliseitä on uskominen, on koti siellä missä sydänkin. Problemaattista on kuitenkin sydän, joka ei tiedä, missä koti on. Vähän niin kuin nyt.

En silti anna ajatuksen lannistaa. Kokemuksiani en antaisi pois, ja luotan vakaasti uusiin kotikoloihin. Paikkoihin, jotka tunnen täysin omikseni, kompromisseitta ja ehjillä hampailla.

Ehkäpä koti-ikävää ei voikaan tuntea ratkomatta ensin kotimysteeriä.

Sen jo selvittäneitä ihailen salaa.

Kommentit (12)
  1. Mä oon miettinyt tätä koti-ikävää aika paljon ku sanon usein, että mulla on  koti-ikävä enkä ikinä oikein itsekkään tiedä mitä tarkoitan sillä. Mä luulen, että mulle henkilökohtaisesti se on ikävä (etelä) Suomeen, ikävä sitä, että kaikkialla puhutaan mun äidinkieltä, tiedän miten terveyskeskuksissa toimitaan, ymmärrän miksi tietyistä asioista puhutaan tai ei puhuta, kuka oli presidentti kymmenen vuotta sitten ja ylipäätään vaan sitä, että kaikki on niin helppoa. Vaikkei se tietenkään ole. Mä muistan kyllä, että oon muuttanut paljon ihan vain koska missään ei ole helppoa ja tarvitsen muutosta jaksaakseni kiinnostua ja innostua elämästä, mutta välillä se muutos alkaa uuvuttaa ja silloin kaipaa kotiin, jonnekin missä kaikki on vähän helpompaa. Koti-ikävä ei niinkään ole ikävä mihinkään tiettyyn paikkaan, mutta ikävä ideaaliin. Kun tuntuu vaikealta niin jossain pitää olla joku paikka missä asiat on vielä helppoja ja yksinkertaisia: koti. Vaikka eihän sitä oikeasti ole.

  2. Oma paikkansa, kotinsa, löytäminen on kyllä vaikeaa. Toisilla käy säkä ja se löytyy heti, toisilla taas sen löytäminen on vaikeampaa ja siihen kuluu aikaa. Mutta väittäisin tässä olevan paljon kiinni tuuripelistä. Se, että satut oikeaan paikkaan oikeaan aikaan ei ole helppoa (ja tästä tässä on minun mielestäni kyse, se mitä tekee paikasta tai ajasta oikean riippuu sitten aina yksilöstä eli syitä on lukemattomia). Itse tosin uskon myös siihen, että koteja voi olla useampia.

    Itse olen asunut vähän siellä ja täällä, tosin Suomen rajojen sisäpuolella sekä lisäksi olen matkustellut jonkin verran Suomen sisäisesti. Tampereesta sekä Pohjois-Suomesta (aika yleisesti, mutta asumiskunnaksi valitsin jostain syystä juuri Rovaniemen) on itselle tullut aina semmoinen, että täällä voisin asua ja tänne perustaa oman kotini. Sitä lähdinkin tavoittelemaan: Tamperetta tai Rovaniemeä. Rovaniemelle olen kaksi kertaa läheltä piti -muuttanut, mutta se oli jäänyt aina jonkin esteen tultua eteen. Sellainen mitä ei vain saanut raivattua pois tieltä. Aika oli siis täysin väärä. Samaten silloin, kun muutin Tampereelle. Tällä erää pääsin sentään muuttamaan, mutta ajoituksen ollessa taas enemmän kuin tosi pahasti pielessä jouduin muuttamaan takaisin edelliselle paikkakunnalleni enkä tämän asumisen aikana edes koskaan tuntenut koko paikkaa kodikseni eli sinänsä olin helpottunutkin. Kuitenkin vain vuotta myöhemmin muutettuani takaisin Tampereelle tilanne oli täysin erilainen ja paikka tuntui kodilta heti kättelyssä eikä pienessä mielessänikään ole käynyt muutto muualle siitä huolimatta, ettei asiat menneet suunnitelmien mukaan. Jotenkin tämä tuntuu nyt paikalle, jossa haluan olla ja elää, hyvässä ja pahassa.

    Uskon myös, että vaikka muutto joskus täältä tulisikin, niin tämä tuntuisi silti aina kodiltani aina palatessa. Toistaiseksi en ole sitä saavuttanut, vaikka maksimioloaikana yhdellä paikkakunnalla onkin sen n. 14vuotta. En koskaan tuntenut sitä kodikseni enkä käydessänikään saa nostalgisia oloja ja sen jälkeen koti-ikävä fiiliksiä. Enkä kyllä niistä muistakaan paikkakunnista mistä olen asunut.

    1. Ohps, typoja taas!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *