Kuinka tapasin tulikärpäset ja muita ihmeellisyyksiä

Kun suurkaupunki lilluu +35:ssä celsiusasteessa, päätään ei kannata vaivata millään muulla kuin reissulla kaupan jäätelöaltaalle. Liekö mielen sekä ruumiin yllättävästi virkistävällä ilmastoinnilla näppinsä pelissä, mutta sanoisin olleeni varsin tehokas tallaaja kesäkuisesta helleaallosta huolimatta.

Olen nimittäin tullut selvittäneeksi monta mysteeriä.

Sen, miksi pyöräily 15 cm:n koroissa kannattaa vain ja ainoastaan hätätapauksissa. 

Sen, missä lymyilevät Central Parkin tulikärpäset, ja miksi puiston nurmikolla pussailu kahdelta yöllä on noin karkeasti yleistäen paljon antoisampaa kuin päivällä.

Nähnyt hevoskarsinan midtownissa, ja selvittänyt vihdoin, missä asustelevat newyorkilaisia turistikärryjä vetelevät heppapoloset.

Oppinut, että kynnet kannattaa lakata kesäisin ainakin kerran viikossa. Mielellään pastellivärein.

Oivaltanut, miksi piknikistä pesukarhujen kotikulmilla voi tulla koomisin kokemus naismuistiin — yhden kaverin pirskeistä saattaa tulla helposti monen karvaturrin bileet, ja se syyllistävä tuijotus on paha.

Ymmärtänyt, miten tanskan kielen sanoja voi keksiä omasta päästään peruskouluruotsin pohjalta ja olla oikeassa 70% ajasta. Ainakin, jos ne onnistuu lausumaan nauramatta.

 

Vaan ei tässä ihan laakereillaan ajateltu viettää tulevakaan viikkoa.

Seuraavan kymmenen päivän aikana aion nimittäin ottaa selville ainakin seuraavat asiat: Mitä tapahtuu ruotsalaisissa juhannuskekkereissä keskellä eläväisintä Manhattania, kannattaako surffaaminen Atlantin rannalla ja miltä tuntuu lähteä telttailemaan pojan kanssa, josta tykkää.

Stay tuned.