Minä ja minivaatekaappi

Moni asia on muuttunut sitten kevään, ja se näkyy myös garderoobissa.

Kuten joku saattaa muistaa, luovuin valtaosasta vaatekaappiani maaliskuussa.

Jäljelle jäi pakollinen ja pikkuisen päälle: muutama mekko, neule ja parit housut. Yhdet korkkarit, nahkalaukku ja villakangastakki.

Nyt olisi sopiva aika raportoida, miten karsintabisneksissä lopulta kävi ja tietty paljastaa, onko päätös sittemmin kaduttanut.

Kulutustottumukseni ovat kokeneet radikaalin muutoksen parin viimeisen vuoden aikana, ja niin myös suhteeni materiaan. Tätä nykyä olemassa on vain kourallinen asioita, joista en voisi kuvitella luopuvani. 

Kaikki muu saa mennä, ja niin kävikin, kun pistin tuulemaan ja karsin kaapistani kaiken tarpeettoman. Suomeen palasin vain muutaman matkalaukun kanssa.

Ideana ei ollut luopua vanhasta uusien hankintojen tieltä, vaan vähemmällä pärjääminen.

Katumapäälle en ole edelleenkään tullut, päinvastoin: olen ollut suunnattoman iloinen mutkattomasta minigarderoobistani.

Miksi näin?

Kevennetty vaatekaappi lisää varmuutta ja kasvattaa kiitollisuutta: yksistä farkuista tai pikkumustasta repii yllättävän paljon iloa, kun ne ovat ainoita laatuaan. 

Yhtäkään pukeutumiskriisiä en ole vielä kokenut. Kuljen samoissa kamoissa päivästä toiseen, tyytyväisenä ja kyllästymättä, ja vietän vähemmän aikaa peilin edessä kuin koskaan ennen. Pian pärjänen jo ilman.

Joitain hankintoja olen kyllä tehnyt sitten kevätsiivouksen, ja tyylisilmää kutkuttavista jutuista en ajatellut kieltäytyä jatkossakaan.

Pukeutujana olen huomannut muuttuneeni yhä nirsompaan suuntaan, vaikken vaateostoksilla varsinaisesti käykään – ellei sitten satunnaisia kirppisreissuja lasketa. Hyvä juttu meikälle ja minivaatekaapille, varmaan!

Ja mitäs sitä kerryttelemään, kun tyytyväinen voi olla vaikka näinkin.

Yksillä korkkareilla, nahkalaukulla ja villakangastakilla.