Minkä taakseen dumppaa, sen eestään löytää

Kaksi vuotta sitten lähdin treffeille.

Elettiin elokuuta, ja olin sopinut tapaavani huonekalusuunnittelijana työskentelevän jenkkipojan Carroll Gardensissa, Länsi-Brooklynissä.

Kävimme lasillisilla, juttelimme niitä näitä. Kotimatkalla metrossa opin tyypin vaikuttavista japanin kielen taidoista. Emme nähneet uudelleen.

Eilen seisoin kahvilan tuulikaapissa Helsingin Arabiassa.

”Hei, eikös me olla tavattu?” kysyi ääni edessäni.

Kohotin pääni puhelimen ruudulta.

Poikahan se siinä. Kaksi vuotta myöhemmin, toisella puolella planeettaa. Jälkeenpäin pohdin, olenko ainoa, jolle näitä sattuu säännöllisin väliajoin.

Tai sitten: universumilla on nyt asiaa ja meikäläisen aika höristää korvat. Kallistun jälkimmäisen puoleen.

Saatamme ehkä nähdä uudelleen.