Miten lähdin Ranskaan, ja muita pohdintoja

IMG_4962.jpg

Millaista oli muuttaa ensimmäistä kertaa ulkomaille?

Jännittävää! Elin teinivuoteni pikkukaupungissa, ja Pariisi antoi tilaa hengittää. Kuten kelle tahansa juuri lukiosta valmistuneelle, oma asunto ja eka työpaikka olivat iso juttu  siitäkin huolimatta, että eli käytännössä hiluilla. 

Miten hait ranskaan opiskelemaan? Oliko sisälle pääsy vaikeaa? Otin selvää vielä tuolloin (vuonna 2008) varsin tuntemattomasta oppiaineesta nimeltä muotimarkkointi, ja hain kouluun muutaman viikon harkinta-ajalla. Sinne mentiin pääsykokeilla ja haastattelulla.

Nyt kun luen muotimarkkinoinnin opinnoista suomalaisista blogeista ja lehdistä, pyörittelen usein mielessäni, kuinka moni on aikoinaan lähtenyt opiskelemaan alaa ulkomaille Laura de Lillen innoittamana. Tiedossani on ainakin pari tapausta!

Millaista opiskelu oli Suomen kouluihin verrattuna? En ole opiskellut korkeakoulussa Suomessa, mutta ainakin hierarkia, kovempi kuri ja asioiden ulkoa opettelu kukoistivat. Erityisesti jälkimmäinen jaksoi ihmetyttää.

Yleinen budjetti opiskeluaikana? Kuten useimmat opiskelijat, elin kolmen vuoden ajan aika lailla kädestä suuhun. Päiväbudjettini taisi olla kymmenen euron luokkaa. 

Voiko Ranskassa työllistyä ilman sairaan hyvää ranskan kielen taitoa? Ranskassa on pilvin pimein ulkomaalaisia, ja joukkoon mahtuu kaikennäköistä aksenttia ja osaamista, eli pikkuvirheistä en olisi huolissani. 

Luonnollisesti suurin osa työpaikoista vaatii paikallisen kielen sujuvaa hallintaa  aivan kuten Suomessakin tehdään.

Nostitko opintukea? En. Mulle ei myönnetty!

Olet asunut ulkomailla nuoresta asti eli jo tosi kauan. Oletko täysin ulkosuomalaistunut?

En sentään. Kerään vain taskuuni parhaat puolet jokaisesta kulttuurista.

Tuntuuko ulkosuomalaisuus koskaan irralliselta? Joo ja ei. Vaikka vieraassa kulttuurissa loihtii itselleen eräänlaisen kakkosidentiteetin, suomalaisuudella ja erityisesti suomen kielellä on sydämessäni tärkeä paikka. 

Kuvitteletko vielä palaavasi kotimaahan? En suunnitele asioita niin pitkälle. Katsotaan, mitä maailmalla on mun varalle juonittuna!

Missä maassa käymisestä olet aina unelmoinut, mutta et vielä ole sinne päässyt? Näitähän on ihan kamalasti  käytännössä koko maailma! Mutta listataan nyt vaikka suurimmat tämänhetkiset suosikit: Guatemala, Puola, Israel, Norja ja Japani.

IMG_4962_2.jpg

Mikä kieli kiinnostaisi jo opittujen lisäksi? 

Kaikki pohjoismaiset kielet ovat sydäntäsärkevän ihania! Sanotaan nyt vaikka islanti.

Miten innostuit juuri tanskan kielestä? Kävin Kööpenhaminassa sohvasurffaamassa, ja sille tielle jäin. Moni pitää tanskan kieltä rumana, mutta minä kuulen kielessä vain mitä mukaansatempaavia äänteitä. Jeg kan meget godt lide dansk!

Miten pitkälle olet päässyt tanskan kielen opinnoissa? Niin pitkälle, että voin viihdyttää poikkista hölmöillä lauseilla, joissa ei ole päätä eikä häntää. 

Koetko tanskalaiset skandinaaveina (onko yhtäläisyyttä suomalaisten kanssa) vai menevätkö enemmän ”eurooppalaisista”? Tietysti ovat skandinaaveja  siinä missä esimerkiksi suomalaiset eivät ole. Vaikka hiuksia halkomalla saa luotua vaikka minkälaisia ”kulttuurillisia” eroja pohjoismaalaisten välille, ulkomailla tapaamani pohjois-eurooppalaiset ovat aina muistuttaneet minua koto-Suomesta. Ruoka, huumorintaju ja jopa tyylitaju ovat monella tapaa samanlaisia. 

Mitä suomalaisuutta sinussa ehkä kummastellaan, ja ollaanko siellä kulttuurien kirjossa ylipäänsä kiinnostuneita taustoista? Jos olen jotain ulkomaan vuosinani oppinut, se on tämä: jengiä eivät suurimmaksi osaksi kiinnosta asiat, jotka eivät ole yhteydessä heidän omaan elinympäristöönsä ja -tapoihinsa. Vieraan kulttuurin ymmärtämiselle tai koodistolle ei uhrata paljon energiaa – ellei sitten ole kyse aidosta kiinnostuksesta. Lähtökohtaisesti kulttuurillisia eroavaisuuksia ei tarkastella tyyliin ”Kas vain, tuo taitaakin olla suomalainen tapa!” vaan pikemminkin ”Mitäköhän toi nyt tossa duunailee?” Esimerkiksi suomalainen vähäsanaisuus tai suorapuheisuus voidaan lukea ulkomailla aivan väärin. 

Todellisuus on, että vain ani harva yhdysvaltalainen ja ranskalainen tietää, missä Suomi sijaitsee tai mitä kansalliset ylpeydenaiheemme ovat. Ihmiset ovat oikeasti tosi laiskoja!

Osasitko hyvin ranskaa muuttaessasi Pariisiin? Varmaan paljon huonommin kuin muistan. Kunnollinen kielelle herääminen tapahtui vasta opinnot startattuani.

Olitko käynyt Pariisiissa tai Ranskassa ennen? Vietin kaksi lukiokesää Pariisissa  ensin kielikoulussa ja sitten kesätöissä. Säästin rahaa vuoden verran, että sain matkani maksettua.

Ymmärrän, jos et halua vastata tähän kysymykseen, mutta miten rahoitit opiskelusi Pariisissa? Kouluni rahoitin ihan old school -pankkilainalla, jota nyt työtä tekemällä makselen pois. 

Matkustelitko lapsena paljon? En. Mutta kovasti kirin näin aikuisella iällä!

Mistä päin Suomea olet kotoisin? Minkälaisena koet kotiseudut nykyään? Kaipaatko jotain? Olen kotoisin Etelä-Pohjanmaalta, mutta asuin teinivuodet Kainuussa. Sydämeltäni olen ehdottomasti pohjanmaalainen. Sieltä kaipaan perheen lisäksi kaunista maaseutua. Päivät kesämökillä kuuluvat lapsuusmuistojen parhaimmistoon.

Millainen lapsi olit? Kävin taidekoulua ja elelin omissa maailmoissani. Unelmoin paljon.

En totta puhuen koe muuttuneeni kamalasti noista vuosista  samalla lapsekas into on päällä edelleenkin. Voisin ryhtyä vaikka tältä istumalta lumisotaan tai Lego-linnan rakennukseen. 

Enhän ole ainut? 

Kommentit (13)
  1. Siis hetkinen – eikö KOKO ELÄMÄ ole kiitosten ja kielteisen summittaista sekamelskaa? 🙂

    Oikeassa elämässä kuulija suhtautuu kritisoivaa kommentointiin yleensä äänensävyn mukaan, mikä on tekstimuotoisilla bloggausalustoilla vähän haasteellinen juttu. On myös asioita, joihin on suoraan sanottuna vaikea sanoa mitään – esimerkiksi aggressiivinen persoonallisuuskritiikki tuntemattomalta voi olla aika hupaisaa.

    Kuten moni muukin bloggaaja, vastailen parhaani mukaan kritisoiviin kommentteihin kulutuksesta tai väärän merkkisistä kumppareista (tämä kommentti mulle jo tulikin!) jos omat näkemyksensä osaa perustella ja toivoo asiasta muunkinlaista keskustelua kuin yhden ihmisen teloittamista.

    That being said – olen aina ihmetellyt negatiivisen kommentoinnin vähäistä määrää. Liekö kyseessä Lilyn hyvä henki vai mikä, mutta luulen saaneeni ehkä 10 ikävää kommenttia viiden bloggausvuoden aikana. En valita!

  2. Olen huomannut, että blogisi kautta tulee sekä kiitosta että kielteisiä kommentteja.
    Kuinka suhtaudut kritiikkiin?

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *