Nyt niistä ranskalaisista miehistä

Kun vähän aikaa sitten kirjoitin täällä viestin 19-vuotiaalle Lauralle, kehotin itseäni olematta deittailematta ranskalaisia miehiä. Kun eräs lukijani tuli myöhemmin kysymään, mitä moisella tarkoitin, tajusin että olen teille nyt ehkä selityksen velkaa. Täten otan nyt vapauden siirtyä hetkeksi muotitoimittajan saappaistani toisenlaisiin maisemiin: ranskalaisiin miehiin.

Pienenä taustatietona ensin: neljän vuoden täälläoloni aikana olen ollut kahdessa parisuhteessa, joista toinen oli pitkä ja vakava. Ja ei, kumpikaan heistä ei ollut ranskalainen.

En ole muuttanut, enkä tule koskaan muuttamaan rakkauden tai miehen perässä minnekään, eikä se ollut myöskään tänne tulemiseni motiivi. Ja hyvä niin. Jos asia olisi toisin, ainut oikea teko olisi nyt lyödä itseäni poskelle. Kovaa. 

Ajattelin silloin vain, että jos se oikea täällä joskus osuisi kohdalle (joka sattuisi sitten olemaan vaikka ranskalainen) niin se asia sitten vain olisi. En ole valvonut öitäni unelmoiden ruskeasilmäisestä ja kiharatukkaisesta, boheemiiin raitakaulaliinaan pukeutuneesta ranskalaismiehestä sekunnin sadasosaakaan. Moiseen olen ollut aivan liian kiireinen jo ihan omankin elämäni kanssa. Ja hei, nukkuminekin on ihan kivaa. Ai mutta, mutta se puhuu vielä ranskaakin? No, niin puhui se entinen, ruotsalainen poikkiskin, jonka kanssa vietin lyhyen pätkän elämästäni. Ilman aksenttia, aivan kuten ranskalainen. Joten ihan niin kuin raitakaulaliina, sekään ei ole mikään kriteeri. 

Pieni huomautus vielä ennen kuin pääsen vauhtiin: olen aivan varma, että tästä maasta löytyy monelle, mieluiten vaaleatukkaiselle, ”oikealle pohjoismaalaiselle” (anteeksi, tämä ei ole itseni vaan kenenkäs muunkaan kuin ranskalaisen miesten keksimä ilmaus) vielä monta hyvää poikaystävää tai aviomiestä. Tässä kuitenkin oman nelivuotisen empiirisen tutkimukseni lopputulos. Sen mukaan paikalliset miehet voi jakaa kolmeen kastiin. Mitenkäs muuten kuin omien, hienojen kokemuksieni värittämänä!

1.jpg

Tämä miestyyppi ei ensin lähde kulumallakaan pois. Kun tämä mies saa sinut kiikariinsa, kaikki menee kuin elokuvissa. Ensin vakuutellaan treffeille ja kieltävää vastausta ei kuunnella. Väsytystekniikalla nujerrettu tyttö lopulta suostuu, ja perinteisen kaavan mukaan tästä seuraa noin yksi tai kaksi mahtavaa yhdessä vietettyä viikkoa. Sitten se tulee, kuin salama kirkkaalta taivaalta: ”Et kai sinä vain etsi vakavaa parisuhdetta? Olisi ehkä parempi, ettemme enää nää toisiamme.” Ha! En. Entäs sinä, etsitkö sinä lastesi äitiä? Tämän jälkeen miehestä ei enää kuulu mitään. Tietenkään.

2.jpg

Tämän miestyypin käytös vastaa alussa hyvin pitkälti näennäisesti intohimoista romantikkoa. Sillä pienellä erotuksella, että nämä kaksi viikkoa päättyvät siihen, että mies muistaakin jo olevansa parisuhteessa. Oho! Mutta eihän meidän vaan tarvitse lopettaa näkemästä toisiamme? No, mutta ei tietenkään. En itse asiassa keksi parempaa tapaa viettää lounastuntejani kuin sinun kanssasi hotellihuoneen sängyllä. Onneksi yksi tapaamani herrasmies tajusi ehdottaa edes tätä. Mmmm, l’amouuur!

3.jpg

Joku muu, mikä? No, mikäs muukaan kuin suurin lempparini: puhdas sovinistimies. Sillä nyt tulee jotain, mitä te ette ehkä osaa odottaa: ranskalaisilla miehillä on todella huonot käytöstavat. Mademoisellen, madamen ja silvuspleen väliin mahtuu paljon. Tähän kastiin mahtuu esimerkiksi se yksi surullisenkuuluisa 60-vuotias, urheiluautolla huristeleva mies, joka tuli vaimo käsikynkässään ehdottamaan minulle, että voisi tehdä minulle ”hyviä vauvoja.” Samaa sorttia oli myös se kolme vuotta opettajanani toiminut ja koko sen ajan passiivisesti minua kuumottanut (ja jo monen oppilaan kanssa vehdannut) gigolomies, joka kehui minun olleen hyvä oppilas ”ulkomaalaiseksi”. Kun osallistuin viimeisenä vuotenani samaisen hemmon markkinointiryhmään, sain palkkioksi ylimääräisen 200 euron lahjakortin. Miehen silmäniskun kera heittämä vastaus tähän oli: ”No, sittenhän te jäätte minulle velkaa.” Velanmaksua odotellessa! 

 

Bubbling under-osastolle pääsee vielä tämä: huvituksensekaisella lämmöllä muistelen sitä poikaa, joka rohkeasti pyysi minua treffeille lähes heti tänne muutettuani. Raukka ei saanut treffeillä sanaa suustaan, kertoi ihailevansa Kevin Federlinea ja oli ensimmäinen, joka tarjosi minulle ensikosketuksen sittemmin erittäin tutuksi tulleeseen fraasiin: ”Mais pourquoi tu rigoles?” Eli miksi sinä naurat. No, meillä pohjoisessa nyt vaan on sellainen hassu, kulttuurisidonnainen tapa. Vaikka silloin, kun toisen ihmisen seurassa viihdytään. Kuka olisi arvannut! Tarvitseeko edes sanoa, että pojasta ei enää kuulunut mitään? Mutta onneksi muisti edes viikkoa myöhemmin kävellä työpaikkani näyteikkunan edestä uusi tyttö kainalossa. Adorable!

Tässä siis teille, arvon tytöt. Koska toivon kaikille teille koko sydämestäni vain parasta, muistakaa tämä: minä en ota kuraa vastaan tuli se mistä maasta tahansa ja ette ota tekään.Vastapainoksi tässä teille harvoille, mutta yhtä arvokkaille poikalukijoilleni lainaus suoraan eräästä 80-luvun klassikkoleffasta: Nobody needs just a dude. Be a man!

Kommentit (13)
  1. Hahaa! Say anything tais olla leffan nimi 🙂

  2. moikkamoi!

    tää on vähän hasardia, enkä tiedä tuleeko sulle jokin ilmoitus näistä vanhoista kommenteista, mut argh, mistä leffasta tuo lopun letkautuksesi on?! 

    nimim. pakko-saada-tietää 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *