Comment te dire adieu

Françoise Hardya ryöstöviljelläkseni: kuinka heittää sulle heipat?

Helppoa se ei ole.

New Yorkissa eläneiden naiskirjoittajien esseekokoelma on kyllä ihan hyvä alku.

IMG_7845.jpg

IMG_7842.jpg

Kun Chloe Caldwell kirjoittaa, että yksi vuosi New Yorkissa vastaa seitsemää ihmisvuotta, on hän oikeassa. Kliseinen totuus on se, että New Yorkissa asuminen muuttaa aivan kaiken.

Mutta siihen en ajatellut mennä tänään.

Lähinnä siksi, että vielä ei ole hyvästien aika. Jokainen suuri rakkaustarina vaatii kirjeensä, ja sen kanssa otan aikani. 

Ehkä kirjoitan oman versioni jo lentokoneessa, ehkä uuden kotikaupungin kivoimmassa kahvilassa. Varmaa on ainoastaan se, että sanottavaa jää paljon.

Joten ei Françoise, ei puida tätä tänään.

Sen sijaan nappaan pyöräni ja suuntaan kohti Manhattania. Ulkona paistaa aurinko, ja tähän naiseen mahtuu vielä monta Van Leeuwenin espressojätskiä. 

Puheenaiheet Ajattelin tänään

Aikamatkatreffit

Ei ole mitään periamerikkalaisempaa kuin vanhat kunnon diner-treffit: pitkänhuiskeat baarijakkarat, notkuvat herkkuvitriinit ja santsikuppia toisensa perään tyrkyttävät tarjoilijat.

Vähän kuin 1960-luvulla piipahtaisi. 

Bob Dylanin kanssa.

IMG_7688.jpg

IMG_7707.jpg

IMG_7768.jpg

IMG_7734.jpg

IMG_7729.jpg

IMG_7749.jpg

IMG_7774.jpg

IMG_7753.jpg

IMG_7792.jpg

IMG_7796.jpg

Jos iltapäivällämme olisi ollut soundtrack, olisi jukeboksissa soinut tämä.

Kotiin palatessa harmitti ainoastaan, että kaikkien aikojen paras aikamatkailuruoka, banana split, jäi tilaamatta.

Seuraavalla Long Island Cityn reissulla sitten  ja kahdella lusikalla, kiitos.

Suhteet Oma elämä