Ensimmäinen vuosi New Yorkissa

Joka syksy ilmojen viilentyessä muutun melkoisen mietteliääksi. Pysähdyn punnitsemaan menneiden kuukausien aikana tehtyjä päätöksiä, ja pohdin, mitä tulevat päivät pitänevät sisällään. 

Meneillään oleva vuosi on ollut monella tapaa hyvin erityinen, ja lyhyen ajan sisällä on tapahtunut paljon: olen valmistunut koulusta, löytänyt työpaikan ja muuttanut uuteen maahan. Hengästyä voisi varmaan vähemmästäkin. Nämä kymmenen kuukautta ovat kuitenkin olleet antoisampia kuin olisin voinut koskaan kuvitellakaan.

Tässä pieni vilkaus kuluvan vuoden kohokohtiin:

img_6293.jpg

img_6306.jpg

Tammikuun lopussa se tapahtui – pakkasin parin matkalaukun kokoisen omaisuuteni ja lähdin New Yorkiin.

Kaksi ensimmäistä kuukauttani kaupungissa vietin kaverin sohvalla Astoriassa ja elin kaikin puolin kutkuttavaa aikaa: totuttelin uuteen toimistoon, kävin aamulenkeillä Central Parkissa, nautin viileästä kaupungista ja tutustuin uusiin ystäviin. Tein ensimmäisen itärannikon matkani sittemmin vakinaistuneen kaveriporukan kanssa ja tunnustelin uteliaana uuden kaupungin mahdollisuuksia.

img_7288.jpg

img_7734.jpg

img_7279.jpg

Sitten koitti kevät. Ryhdyin asuntojahtiin, ja löysin huoneen kolmen tytön kimppakämpästä. Hyvästelin Queensin maaliskuun loppupuolella, ja aloitin muutaman kuukauden mittaisen seikkailuni Manhattanilla. Ilmoittauduin tanskan tunneille, otin hetken mielijohteesta tatuoinnin ja leikkasin puoli päätä siiliksi. Nautin vapaudesta ja kevään ensimmäisistä auringonsäteistä.

img_8018.jpg

img_8848.jpg

img_9575.jpg

Kesän korvilla vietin paljon aikaa Brooklynissä. Ostin pyörän, kävin treffeillä ja tykästyin. Harmittelin hetken verran mönkään mennyttä ihastusjuttuani, ja otin pienen aikalisän. Lähdin viikonlopuksi metsään festareille, seilasin East Riveriä konserttilaivalla ja tein päätöksen suunnata kenkäni kohti uusia kulmia.

img_9686.jpg

img_0937.jpg

Loppukesästä muutin uuteen osoitteeseen – tällä kertaa williamsburgilaiseen seitsemän hengen kommuuniin. Elokuussa elin huolettomasti, nautin elämästä ja töiden teosta. Lähdin Islantiin ja aloin suunnitella ensimmäistä Väli-Amerikan matkaani.

Jokseenkin kovakouraisesti kohdelleen edellisvuoden jälkeen on moni asia muuttunut pysyvästi, ja ei olekaan ihme, että jokainen onnenpotku on tuntunut tänä vuonna tavallistakin makeammalta. 

Loppuvuodesta odotan vähän alkuvuotta levollisempaa, mutta silti jännittävää. Syksyni ajattelin viettää tehden kaikkia niitä asioita, joita Nykissä eniten rakastan: pyöräillä, käydä leffoissa ja kävelyillä puistossa. Vaikkapa hetki sitten tapaamani pojan kanssa, joka on pistänyt pasmani sekaisin viime aikoina toden teolla.

Kiitos näistä, onnellisten yhteensattumien jumalat! Tästä on oikein hyvä jatkaa.

 

 

Suhteet Oma elämä

Matkalle New Yorkiin, osa 3

New Yorkin syksy on yhtä onnellista intiaanikesää: yhä parissakymmenessä lämpöasteessa kylpevä kaupunki muuttuu hiukan leppoisammaksi, kun lehdet alkavat kellastua ja tukalimmat kesähelteet ovat takanapäin.

Syyskuussa ulkoilmatapahtumia näkee vielä runsaasti, jolloin puistopiknikit, torit sekä muut ulkoilmatapahtumat pyörivät lähestulkoon kesän malliin. Tässä muutama oma vinkkini siitä, mitä kannattaa tehdä, kun siirrytään syksyn edetessä kohti sisätiloja.

parhaat.jpg

matkalle_syyskuu_2012.jpg

 

1. Illanviettoon. Pöytätennistä taidegalleriassa? Kyllä, Williamsburgissa. Piskuiseen PIPSiin voi viedä pelaamaan illan ratoksi kaverin jos toisenkin, ja vieläpä hyvään hintaan: pelisessio kustantaa tasan sen verran kuin itse on valmis huvista maksamaan. 

Lisäsyy lähteä lätkimään: Lyhyt jonotusaika sekä ilmaiset pelijuomat. Ei paha!

2. Löytöretkelle. Keskellä uinuvaa teollisuushallialuetta odottaa mieluisa yllätys: sen suojissa sijaitsee Brooklynin epäilemättä mielenkiintoisin vintage-aarreaitta Urban Jungle. Paikka ei suotta ole maineensa arvoinen, sillä täällä tekee uniikkeja ja hyväkuntoisia löytöjä jo muutamalla hassulla dollarilla.

Lisäsyy loikata Bushwickiin: Aito hippimekko kympillä ja hapsunahkatakki kahdella = I rest my case.

3. Iltapalalle. Kaupungin mielettömimmät ranskikset löytyvät East Villagessa sijaitsevasta Pommes Frites’stä. Erityisen herkullisilta nämä maistuvat aamuyöllä matkalla kotiin, mutta mikäpä jottei muulloinkin. Lämpöisenä syysiltana voi vaikka vähän jonottaakin.

Lisäsyy suunnata kohti itää: Eivät ainakaan ranskispuljun nettisivut. Mutta 26 erilaisen dippikastikkeen kattavasta menusta sopii jo antaa pisteet!

 

Kulttuuri Matkat