Hyvän mielen soittolista

Vähän aikaa sitten minua pyydettiin kasaamaan soittolista biiseistä, jotka kuvastavat tunnelmiani viimeisen puolen vuoden ajalta. Kauaa ei tarvinnut yllyttää, ja niinpä tartuin oitis tuumasta toimeen. 

Olkaa hyvät – alla joitain raikkaita musiikkituttavuuksiani kuluneelta vuodelta. Pistäkää tekin omanne kiertoon!

 

photo-25-2.jpg

 

1.jpg

Jos päivää ei sovi aloittaa kirkasäänisellä Coco O:lla, niin milläs sitten. Hienot asusteet – eläinhattu ja eväsbanaani – sekä tanskan mongerrus tulevat kaupan päälle. Aivan täydellistä aamumusiikkia!

 

2.jpg

Bushwickin hipsterit pistävät parastaan ainakin videolla, jos ei livenä. Brooklynin suojissa kuvattu video muistuttaa kesäkuisesta täsmäiskusta piskuiseen Broadwayn kulmakuppilaan, jonka jälkimainingeissa kuljettiin kotia kohti vähän tähän tyyliin. Hitaasti hiimaillen.

P.s Oikeasti paras biisi levyltä on Sorry, mutta sen live-versio on niin kamala, ettei sitä tähän voi pistää. Että anteeksi nyt vaan.

 

3.jpg

Sateenkaaritukkainen tyttö loisti soittolistallani viimeksi puolisen vuotta sitten, mutta vieläkin tämä jaksaa vain hymyilyttää. Hyvät tanssitkin sai tästä aikaiseksi, ja taisipa muuten jalalla koreilun lomassa tanssipari muiskauttaa poskelle pusunkin.

Videokin on melko mainio, muskelimiehineen päivineen.

 

4.jpg

Tänä vuonna olen löytänyt uudelleen The Raveonettesin.

Nyt levy on niin sanotusti jäänyt päälle, ja otinpa jopa taannoisen tatuointini ryhmän debyytti-älppärin sävelten tahdissa.

Lokakuussa koittaa muuten ensimmäinen saumani nähdä ihastuttava Sharon Foo livenä, kun tanskalaisduo valloittaa erään newyorkilaisen klubin esiintymislavat. Jos uusi EP kuulostaa näin hyvältä, ei tarvitse paljon arpoa, missäpäin maailmaa tuolloin olen.

 

5.jpg

Vuoden parhaan leijumislaulun tarjoilee pettämätön Vindahl.

Ja nyt en vitsaile ollenkaan: tämän tahtiin on oikeasti todella kiva nukahtaa. Toimii täydellisesti tuutulauluna sekä metrossa että omassa sängyssä. Testattu on.

Molemmat.

Kulttuuri Musiikki

Muistojen Pariisi

”Ikävöitkö koskaan takaisin Pariisiin?” tulin kysytyksi tovi sitten.

 

Minun piti miettiä hetki.

 

En ole aivan varma. En, vaikka tapasin teininä viettää tuntikausia sängylläni kaupungista unelmoiden ja sen nettikameroita ratsaten. Moni asia on matkan varrella muuttunut – New Yorkiin olen kotiutunut erittäin hyvin, ja uusi kaupunki on täyttänyt kaikki odotukseni ja enemmän. Täällä olen tuntenut oloni hyvin luontevaksi ja kotoisaksi – luultavasti enemmän kuin missään muualla aiemmin.

 

Silti. Joskus on kiva haikailla ja senhän jokainen nostalgiasieppo tietää.

 

Missä se sitten tuntuu, ikävä?

 

Yksittäisissä pienissä asioissa, eletyissä hetkissä, jotka haluaisi säilöä turvalliseen paikkaan piiloon auringonvalolta. Lähileipomon patongissa, jota toisinaan söi sekä lounaaksi että illalliseksi, kun opiskelijabudjetti ei antanut muulle periksi. Niissä myöhäisissä illoissa, joina polki kotiin kultaisena hohkaavaa Seinen rantaa ja tukassa tuntui vienoinen tuulenvire. Muistellessa viidennen kaupunginosan lempielokuvateatteria, joissa näytettiin menneiden vuosikymmenien elokuvia ja jonka penkeille istahtaessa tuntui saapuneensa 60-luvulle. Sitä, miten kauniilta kaupunki näytti rakastuneen silmin, ja hetkissä Pariisin parhaiten piilotetussa Laduréen teehuoneessa, jonka muhkeat leivokset ravitsivat sekä silmiä että mieltä.

untitled-2_0.jpg

Taakse jäi yksi pieni, mutta kotoinen opiskelijaluukku, jonka katolle tuli kiivettyä monet kerrat vaaleanpunaista taivaanrantaa ihailemaan. Jonka kuumuuteen tukehtui kesällä ja jossa sai talvella toisinaan nukkua toppatakki päällä. Sen sisälle kantautui aina kadun kuhina, liikenteen ja ohikulkijoiden äänet, joita oli kiva kuulostella uuteen päivään herätessä, kahvikuppi kädessä.

 

Paljon lämpimiä muistoja kerkesinkin takintaskuihini keräillä. 

 

Haluanko sitten takaisin?

En.

 

Nykyhetki tuntuu aivan liian antoisalta moiseen. Spontaaneilla pyöräretkillä, kutkuttavilla keskusteluilla tuntemattomien kanssa ja illoilla kämppisten seurassa on vielä paljon opetettavaa. Taas viiden vuoden päästä osaan jo nähdä mikä merkitys nykyisellä elämänvaiheella oli, ja sekös vasta jännittävää onkin.

_mg_9656_copy.jpg

Pariisia tulen muistelemaan aina sillä samalla lämmöllä, joka täytti rintani, kun matkalaukkuineni Ranskan maaperälle ensimmäisen kerran saavuin. Viime talvena vein päätökseen yhden teini-iän unelman, mutta kurkin avoimin mielin kohti tulevaisuutta. Jo Pariisissa opin sen, että maailma pyörii juuri oikealla lailla ilman minunkin huoliani ja valvottuja öitä. 

 

Kun luopuu yhdestä, saapuu tilalle muuta – yleensä jotain paljon parempaa.

 

Puheenaiheet Ajattelin tänään