”Sä näytät ihan Sandra Bullockilta”

Sanoi setä elokuvateatterin lippuluukulla.

Vaan enpä enää.

img_8176_copy.jpg

img_8153.jpg

En ainakaan sen jälkeen, kun kävin tukanleikkuubileissä Harlemissa ja vedin puoli päätä siiliksi. 

Keltaisissa kevätkynsissäni ja Marimekko-puserossani mietin suurella ilolla sitä entistä poikkista, joka sai sydärin Björk-rakkaudestani ja joka varmaan nyt haukkoisi henkeään haroessaan puolipaljasta ohimoani. 

Yksi lisäsyy virnistää muikeasti peiliin kurkatessa. Yeah!

Kauneus Hiukset

New Yorkin katutyylit: Fletcher

fletcher1.jpg

fletcher2.jpg

fletcher3.jpg

Fletcher, 24 vuotta

Fletcherin yllätin brooklyniläisen tehdasrakennuksen edustalta aurinkoisena iltapäivänä.

Tämä Uudessa-Seelannissa varttunut, williamsburgilaisen valokuvausstudion laitteistosta työkseen huolehtiva herra oli valmistautumassa yövuoroon asianmukaisessa työasussa, joka koostui kirppikseltä haalitusta puserosta, maalitahraisista Uniqlon farkuista sekä mustista bootseista.

Valokuvaajanakin työskentelevä Fletcher kertoi pukeutuvansa mieluiten second handiin, mutta sijoittavansa silloin tällöin hintavampiinkin vaatekappaleisiin. Suosikikseen hän nimesi Oak Nyc- putiikin, jonne hän suuntaa sofistikoituneempaa tyyliä hakiessaan.

Vaikka tyyliasiat merkitsevät, välillä Fletcherin pukeutumiseen saattaa mennä vain parisenkymmentä dollaria kuussa. Toisinaan hän kärrää jo ennestään käytettynä ostetut vaatteensa aivan studion liepeillä takana sijaitsevalle second hand -kauppiaalle vaihtaakseen ne uusiin aarteisiin. 

Valloittavaa, sanon mä!

Muoti Päivän tyyli