Tanskassa tapasin merkillisen, ujon pojan.

”Saanko ottaa kuvasi?”

”Toki. Ai nyt heti vai?”

”Joo. Tuossa ikkunalla ihan vain.”

Suostuin.

Poika kipitti hakemaan kameransa ja rullan mustavalkofilmiä. Istahdin alas ja silmieni eteen avautui kööpenhaminalaisen kerrostalon leveä sisäpiha.

”Katsoisitko vähän yläviistoon?”

Tuijotin vastakkaisen rakennuksen kellertävää kattoa ja toivoin salaa viimeistä ruutua.

Ja sitten se olikin ohi. Eikä se niin kamalaa ollut.

Sittenkään.

”Ei hän tavallisesti tuollainen ole. Puhu tuntemattomille tai pyydä saada ottaa kuvia”, sain kuulla.

Tunsin oloni hitusen imarrelluksi. Ehkä se oli se häikäisevä sunnuntaiaamu, ehkä aamiaiseksi nauttimamme suklaaleipä. Tai sitten on vain olemassa helposti lähestyttäviä ihmisiä.

Kaunista torstaita!

Kuvat: Morten Benzon