Olette kyselleet minulta ahkerasti asumisasioista.

Vaitonaisuuteeni on pätevä syy: tähän asti kerrottavaa ei juuri ole ollut. Ensimmäisen Nykki-kuukauteni punkkasin amerikkalaisen ystäväni sohvalla Astoriassa Queensissä. Kun ensi viikolla kaupunkiin palaan, sama asumisjärjestely jatkuu vielä hetken verran.

Alunperin suunnittelimme muuttoa isompaan kämppään kesän mittaan. Vaatimattomassa kaksiossamme kyhjöttely tuohon asti olisi sopinut meille mainiosti, mutta miten kävikään: Helmikuun 29.päivänä talon johto ilmoitti, että meidän olisi kärrättävä kimpsumme ja kampsumme ulos asunnosta maaliskuun loppuun mennessä. Ei hätiä mitiä, totesin itsekseni. On näistä ennenkin selvitty, vai kuinka? Erilleen meidän oli kuitenkin nyt lähdettävä.

Tässä vähän esimakua siitä, millaista on asua New Yorkin kokoisessa miljoonakaupungissa — mistään ei ole varmuutta. Ennen kuin jatkan yhtään pidemmälle, pyyhkikää mielestänne se Carrien ihastuttava sinkkuboksi. Moisen metsästys on tarua ihmeellisempää, eivätkä kalliit vuokrat todellakaan ole siihen pääasiallinen syy. Suurin kompastuskivi asuntohaussa on touhuun liittyvä byrokratia ja lähes kohtuuttomilta tuntuvat vuokralaisille tehdyt vaatimukset.

Ensin ne jyvät akanoista: New Yorkissa pelkän asuntohakemuksen täyttämisestä saa maksaa mitä tahansa useiden kymmenien ja satojen dollarien väliltä. Maksettu summa ei takaa mitään eikä rahoja palauteta, vaikka kämppä sivu suun menisikin. Ollakseen vakavasti otettava kandidaatti, asunnonetsijän on monesti pystyttävä kattamaan 40 tai 80 kertaa kuukausivuokran suuruinen takuusumma (joka nousee helposti yli 200 000 dollarin) Jos tämä ei vielä pökerrytä, koko komeuden päälle saatetaan iskeä lisäksi security deposit tai moving fee, riippuen vuokranantajan ja taloyhtiön käytännöistä. Jos asuntohaussaan on turvautunut ulkopuoliseen apuun, paras on vasta tulossa — nimittäin kiinteistövälittäjien palkkiot. Niistä saa parhaimmillaan pulittaa useita tuhansia. Kas tässä yksi lisäselitys sille, miksi kimppakämppäasuminen on niin suosittua tässä kaupungissa. Näiltä sotkuilta kun useimmiten tällä tavoin välttyy. 

Lohdullisempia asuntotarinoitakin olen toki kuullut, mutta enpä heittäytynyt laakereilleni onnenkantamoisia odottelemaan. En ainakaan tällä aikataululla. Huonot uutiset kuultuani kävelin keittiöön, hain ison kupin kahvia ja klikkailin itseni Craigslistille. Sitten alkoi intensiivinen kimppakämppäilmoituksiin vastailu sitä mukaa kuin uusia sivulle päivittyi. Alku oli jokseenkin hiljainen, kunnes sitten yllättäen tärppäsi. Kämpän vuokra ja sijainti vaikuttivat sopivilta, joten en jäänyt turhia odottelemaan.

Sovimme tärskyt seuraavalle illalle, jolloin tapasin kämppikset, kaksi amerikkalaista tyttöä, ja asunnosta pois muuttavan ranskalaisen pojan (kyllä, ja uskokaa tai älkää, pienen tutustumisen jälkeen selvisi, että meillä oli jopa yhteisiä kavereita Pariisissa) Tapaaminen sujui mutkattomasti, ja asunto oli hurmaava. Ihastus lienee ollut molemminpuolista, sillä poistuin paikalta vartin päästä yhtä vuokrasopimusta rikkaampana. Koko touhuun meni kaiken kaikkiaan alle 24 tuntia, ja jopa huonekalut järjestyivät entiseltä asukilta.  

Näin siis puhaltelevat muutoksen tuulet pitkään jatkuneessa matkalaukkuelämässäni! Vaikka huhtikuuhun on vielä matkaa, nään jo nyt unia leveästä sängystä, vaatekaapista tai omista tavaroistani, joiden esiinkaivelu tuntuu varsin kotoisalta ajatukselta näin kahdeksan kuukauden irtolaisuuden jälkeen. 

Täältä tullaan Manhattan ja 49th street! Ainoastaan lyhyen matkan päässä nököttävän Times Squaren voisin tökkiä kauemmas. No offence.