JFK:n matkaeväät

Perjantaina lähdin lentämään kohti Suomea, ja saavuin aurinkoiseen Helsinkiin lauantaiaamun valjetessa. Ajattelin sinnitellä päivän urheasti ilman yöunia, mutta päänsärky yltyi jossain vaiheessa niin kovaksi, että jouduin kuin jouduinkin turvautumaan parin tunnin päiväuniin. 

img_6964.jpg

Tarkoitukseni on viihtyä Suomessa parisen viikkoa. Aivan staattisia niistä ei sentään tule: Lentokoneessa tein päätöksen lähteä tulevana viikonloppuna sohvasurffaamaan Kööpenhaminaan, ja ostinkin liput matkalleni heti perille päästyäni.

Mietin matkallani pimennetyssä matkustamossa paljon reissaamista ja syitä miksi maailman näkeminen tässä iässä ja elämäntilanteessa on kenties paras tulevaisuutta varten tehty sijoitus. Matkojani en ole koskaan katunut. Harmitellut olen ainoastaan ostamaani käsilaukkua tai huonoja poikavalintojani (ja tässä yksi lisäsyy siihen, miksi elää kannattaa vain itselleen, ei materialle eikä varsinkaan epätyydyttäville ihmissuhteille.) 

Seikkailu ja muiden samanhenkisten ihmisten tapaaminen saavat oloni tuntemaan onnelliseksi — niin yksinkertaista se on. Matkoillani en ole koskaan törmännyt pinnallisiin tai ennakkoluuloisiin ihmisiin. Liekö tässä myös sohvasurffauksen suosion salaisuus. Ensin ajattelin lähteä matkaan yksin, mutta enpä malta pitää suutani kiinni.

Siispä jos joku haluaa liittyä seuraan, lähettäköön minulle postia Facebookin kautta. Kyllä Kööpenhaminasta sohvia löytyy, kaiken muun hyvän lisäksi!

Huikeaa sunnuntai-iltaa, murut. Palailkaamme ensi viikolla!

Kulttuuri Matkat

Kirje Ameriikasta

kirje3.jpg

Elämä on ihanaa! Vaikka sitten seuraavista syistä:

1. Kivannäköisistä kynsistä tulee hyvä mieli — pieni maalailuhetki tekee hyvää, kun joutuu väkisin pysähtymään muutamaksi minuutiksi oli sitten kuinka stressissä tahansa. Olenkin tehnyt sopimuksen itseni kanssa: Ostan uuden kynsilakan aina silloin, kun suru puskee puseroon tai alan murehtia tyhjänpäiväisyyksiä. Tähän mennessä saldoni on vasta yksi, mutta toimii.

2. Tätä ei paljon tarvitse kuorrutella: Hyvä ruoka on kaiken a ja o. En ole tainnut syödä koskaan näin hyvin ja monipuolisesti kuin nyt. Olo on loistava, ja myös luomuruokakokeiluni on ollut  varsin silmiä avaava kokemus. Ja olenpa oppinut siinä sivussa paljon muutakin. Kiitos Jenkkilä reilusta hintatasosta ja tarjonnan paljoudesta!

3. En ole eläissäni törmännyt niin moniin kivoihin putiikkeihin, kirppiksiin ja second hand -puoteihin kuin täällä New Yorkissa. Ja tämähän sopii ainakin mun pirtaan!

4. Spontaanius kunniaan! Taannoinen roadtrip on jo saanut jatkoa patikointi -ja laskettelureissun muodossa ennestään tuttujen sekä uusien couchsurfereiden kanssa. Menneenä maanantaina illallistimme kuskimme kotona ja valmistimme vaahtokarkkeja iii-hanalla reseptillä. Niitä paistelimme sitten myöhemmin samana yönä Williamsburgin hipsteribaarin takapihan nuotiolla. Tikkuina käytimme varpuja, ja muistona tuosta illasta vaatteissani on edelleen huumaava savun haju.

Että tällaisia terveisiä tällä kertaa. Perjantaina suuntaan hetkeksi Suomeen, törmätään siellä!

terkut.jpg

Suhteet Oma elämä