Aloitin blogini keväällä 2008. Hain tuolloin opiskelemaan, ja aiheesta kirjoittaminen tuntui silloin erityisen luontevalta.

Opintojeni alkuvaiheista lähtien ja niiden edetessä kirjoittelin teille tunnollisesti koulustani, oppitunneistani,  työharjoitteluistani ja vaatetusalasta ylipäätäänsä — sekä hyvässä että huonossa. Matkalle mahtui paljon mukavia asioita, mutta myös vastoinkäymisiä.

Kolmen tapahtumarikkaan vuoden jälkeen valmistuin kandiksi joulukuussa 2011. Markkinoinnin lopputyöni liittyi uuden tuotelinjan lanseeraukseen, jonka rutistin kasaan kolmessa kuukaudessa viimeisen työharjoitteluni ohessa. Oman alani töihin pääsin suoraan koulusta monen onnellisen yhteensattuman kantamana.

Ja paljon sitä ehtikin tapahtua. Opiskelu ulkomailla oli ehdottomasti elämäni parhaimpia päätöksiä ja opetti paljon. Hyvin spesifin alan opiskelijana oli mahtavaa, kun kaikki messuista, museoista, tapahtumista ja työmahdollisuuksista lähtien oli käden ulottuvilla tai korkeintaan lyhyen RER-junamatkan päässä. Kaiken kaikkiaan koulumme tarjosi hyvin mielenkiintoiset kannukset meille vaatetusalalla työskentelystä unelmoiville. Alustan, josta olisi hyvä ponnistaa.

Minulle kävi näin, mutta mitä mahtaakaan kuulua vanhoille koulukavereilleni?

Vuosikurssillani oli noin yhteensä noin 60 henkilöä, joista suurin osa ranskalaisia tyttöjä. Kolmen vuoden opintosuunnitelmaamme kuului yhteensä vuoden verran pakollisia harjoittelujaksoja, joita suoritimme milloin missäkin —  niin isommilla merkeillä kuin pienemmissä start up -yrityksissä. Ensin myyntitehtävissä, sitten visualisteina, markkinointi- ja PR-tehtävissä, tuotantopäälliköiden ja taiteellisten johtajien assareina. 

Näistä kokemuksista huolimatta omalla sekä rinnakkaisluokallani oli monia, joille ei avautunut työmahdollisuutta koulun jälkeen. Monet etsivät edelleen ja osa jatkoi opintojaan maisteriksi.

Vaikka valmistumisesta onkin kulunut vasta lyhyt tovi, on ollut hienoa jo nyt kuulla joidenkin vanhojen vuosikurssilaisteni menestystarinoita. Vähän aikaa sitten sain tietää vanhan rinnakkaisluokkalaiseni päässeen töihin Hermès’ille. Toinen sai halutun paikan Ranskan Ellen toimituksesta suoritettuaan kaikki kouluaikaiset työharjoittelunsa samassa talossa, ja  eipä tuotantoassistentin paikka Kenzoltakaan ei kuulostanut ihan huonolta työtarjoukselta. Ihan kiven takaa nämäkään eivät sentään tulleet, sillä muistan samojen naamojen tehneen jo koulussa hurjasti töitä. 

Mutta toisin kuin monesti saatetaan ajatella, vaatetusala on paljon muutakin kuin isoille muotitaloille työskentelyä. Jo kouluaikana moni meistä oppi, oikein kantapään kautta, antoisimpien työpaikkojen löytyvän useimmiten sieltä, mistä ei osannut edes etsiä. Osa suoritti työharjoittelunsa luksusbrändillä ja päätyi lopulta viiden euron t-paitoja kauppaavan massaketjun markkinointia pyörittämään. Mielenkiintoista kyllä, yllättävän moni piti jälkimmäistä lopulta parempana vaihtoehtona.

On jännittävää nähdä, mitä seuraavilla vuosilla on meille tarjottavanaan. Alanvaihdospuheita olen kuullut toistaiseksi vain parhaan luokkakaverini suusta. Suurimmaksi harmituksekseen hän nimesi alan pinnallisuuden, enkä häntä oikeastaan siitä syytä. Kirjavaan joukkoomme mahtui kaikenlaista korkokengissä hiihtelijää, ja vähintäänkin välttävä ilmapiiri ei tehnyt työskentelystä toisinaan kovinkaan houkuttelevaa. Eettistä muotia hehkuttava ystäväni ei kokenut istuvansa perinteiseen vaatteista kiinnostuneen tytön malliin erityisen hyvin, ja tuntuipa tuo paine tasaisin väliajoin täälläkin.

Maailma on kuitenkin aivan liian ihmeellinen paikka pelkkien latteiden stereotyyppien viljelyyn. Haluaisin uskoa, että tilaa löytyy meille jokaiselle — kyvylle sekä persoonalle. Joskus pitää vain pitää päänsä ja kuunnella intuitiotaan. Jos jotain on tullut opittua, niistä voi tehdä itselleen melko hyvän ponnistuslaudan. Oli ala mikä tahansa.