Lauantaiaarre

Olen aivan muuttotäpinöissäni.

Jos jotain, tavaroiden pakkailu on loistavaa aikaa tehdä inventaariota. Eilen laatikoita kaivellessani törmäsin joihinkin aarteisiini, jotka halusin jakaa myös teidän kanssanne — Pariisin matkaoppaisiin vuosilta 1884 ja 1920 sekä kaupungin kuvitettuun, myös 1900-luvun alkupuoleta peräisin olevaan karttaan.

img_5911.jpg

img_5885.jpg

img_5888.jpg

img_5902.jpg

img_5913.jpg

Kirjat ovat yllättävän hyvässä kunnossa, mutta kartta on jo jokseenkin rapistunut. Äsken siitä lähti kansi irti. Hyvää huolta näistä on joku kuitenkin pitänyt niiden iän huomioon ottaen.

Karttaa tutkaillessa on kiva katsella tuttuja alueita ja ihailla taitavasti piirreltyjä rakennuksia. Useiden paikkojen ja rautatieasemien nimet ovat tosin sittemmin vaihtuneet. Metroasemien paljoudestakin olen hitusen yllättynyt, ja omat vanhat kotikulmat näyttävät avuttoman pikkuruisilta. Nyt olen miettinyt, että kartasta voisi teettää taulun Nykin kotiin. Näin kaupungissa eletyistä vuosista jäisi kaunis muisto seinälleni, kaikkine pienine yksityiskohtineen.

Onpa näissä jotain muutakin hurmaavaa. Yhteen matkaoppaaseen on kirjoittanut nimensä sen alkuperäinen omistaja — siis noin 130 vuotta sitten. Hullua!

Kysynpä vain: Miksei enää tehdä näin?

Kulttuuri Matkat

Puoli vuotta Helsinkiä

dscn0359.jpg

img_4330.jpg

img_0694.jpg

img_2083.jpg

On hupaisaaa, että kolme vuodenaikaa saa mahdutettua muutamaan hassuun kuvaan.

Minulla on pian täynnä puolen vuoden mittainen jakso Suomea, ja tässä ajassa olen tehnyt paljon havaintoja väliaikaisesta elinympäristöstäni. Neljän vuoden poissaolo tarkoittaa monia asioita — esimerkiksi sitä, että on auttamattomasti pihalla kahvipöytäkeskusteluissa, joissa puhutaan tv-ohjelmista, musiikista tai edellisvuosien kansallisilmiöistä. 

Helsinki kaupunkina ei ole oikeastaan herättänyt tunteita suuntaan eikä toiseen, sillä en ole unelmoinut täällä asumisesta oikeastaan ikinä. Eniten olen arvostanut tapaamieni ihmisten aitoutta ja vilpittömyyttä. Isoin miinus on kaupungin pieni koko, vaikka toisaalta on vapauttavaa, että paikasta toiseen siirtyminen vie vain lyhyen tovin — työmatkan pituus on mielestäni monilla tavoin hyvän elämänlaadun mittari. 

Mutta auttamattomastihan se on edessä. Muutto. 

Löysimme tulevien kämppiksieni kanssa asunnon, johon meillä on tällä kertaa jopa realistiset mahdollisuudet. Edellinen yritys meni taitavasti puihin. Tiedoksenne  tämä: Asunnon metsästäminen lienee tuskin koskaan helppoa ja yksinkertaista, mutta neliön vuokraaminen Upper East Sidelta  vaatii paitsi takaajan myös 260 000 dollarin vuositulot. Ja kuukausipalkan suuruisen välityspalkkion.

Nyt kun asumisasia alkaa hiukan hahmottua, pohdin paljon myös muuttoon liittyviä, logistisia yksityiskohtia. Esimerkiksi sitä, mitä kautta saisin lähetettyä omaisuuteni turvallisimmin perille. Kirjat, ompelukone ja muut tärkeät tavarat odottavat toistaiseksi kiltisti pahvilaatikoissaan huoneen nurkassa. Vaatteet, kengät ja laukut saavat tilaa vain yhden matkalaukullisen verran, ja loput hyvästelen kirppiksellä parin viikon päästä. Arvostukseni materiaa kohtaan ei ole koskaan ollut yhtä alhainen kuin nyt, ja tunnen itseni oikeasti onnelliseksi, kun voi keskittyä vain olennaiseen — laadukkaaseen ruokaan ja leffalippuihin. 

Lähtö ei ole enää kaukana, mutta en ole siitä erityisemmin huolissani. Uskon, että kun on jo kerran lähtenyt ja selvinnyt asioista, voi seuraavalla kerralla pärjätä ainoastaan yhtä hyvin, ellei jopa paremmin.

Mutta se aiheesta tällä erää. Hyvät illanjatkot kaikille!

Puheenaiheet Ajattelin tänään