Graffitikynnet

Prioriteetit kuntoon: sen sijaan, että olisin parhaillaan harjoittelemassa lopputyöesitelmääni, lakkailen kotona kynsiäni. 

Mutta tähän on hyvä syy.

img_4856.jpg

Kerran puolessa vuodessa koittaa se päivä, että kaikki meikkituotteet ovat maagisella tavalla loppu (yhtäaikaisesti, mites muutenkaan?) ja kauppareissua kosmetiikkaosastolle ei voi enää lykätä tuonnemmaksi. Ja mielellänhän sitä siirtelisi: Nivean perusrasvalla ja markettishampoilla päivästä toiseen huristeleva meikkis on kaunistumisasioissa aivan täydellinen laiskiainen. Uutuudet ovat lähestulkoon pelottava asia. Vanhoja, jo hyväksitodettuja tuotteita voisin helposti ostaa niin kauan kuin niiden valmistus vain jatkuu. 

Ainoana poikkeuksena kynsilakat. Niistä en vaan millään saa tarpeekseni. Tämähän tarkoittaa tietysti sitä, että niihin liittyvät myös kaikki kosmetiikkaimpulsioni. Kaiken pakollisen kosmetiikkapahan lisäksi ostin taas yhden.

img_4897.jpg

Saanko esitellä uuden ystäväni graffitikynsilakan!

Alle vuorokaudessa nerokkaaksi havaitsemani tuotteen, joilla kaltaiseni kömpelötkin saavat nättiä jälkeä aikaan. Se toimii siis seuraavalla, yltiömäisen helpolla tavalla: ensin laitetaan kivaa kynsilakkaa pohjaksi, mielellään kaksi kerrosta. Annetaan kuivua hetki. Lopuksi päälle maalataan ohut kerros graffitikynsilakkaa. Itse hain sofistikoituneempaa lopputulosta, joten päädyin metallinhohtoiseen pohjaan. Ei sillä, ettei muun värisilläkin saisi aika kivoja kynsiä!

Markkinoinnin uhri mikä markkinoinnin uhri – olen jo nyt koukussa. Onnittelen itseäni kuitenkin siitä, etten ainakaan ostanut merkin omia, saman sarjan pohjalakkoja. Hyvä minä!

To be continued.

Muoti Testit Päivän tyyli

Pariisin joulu

Lähden tulevana sunnuntaina Ranskaan, enkä ole hetkeen ollut näin innostunut.

Eniten reissultani odotan ystävieni tapaamista,  pitkiä juoksulenkkejä Seinen varrella ja kotikadulla uskollisesti odottavaa pyörääni. Olen päättänyt, että viikkoni tulee pitämään sisällään paljon fiilistelyä, viinittelyä kahviloiden lämmitetyillä terasseilla rakkaiden ihmisten kanssa, vanhoja klassikkoelokuvia lempileffateatterissani ja runsaasti alakertani leipomon herkkupatonkia.

Ei käy kieltäminen, etteikö kaupungin yleistä tunnelmaakin olisi ikävä. Joulunaika on mielestäni paras ajankohta seikkailla kaupunkia ympäri ämpäri, kun kaikkialla ollaan valmistauduttu kuukauteen toistaan ihanimmin koristein. Kaikista pikkuruisimmat puoditkin tuntuvat panostaneen näyteikkunoidensa somisteisiin. Kohta, kohta!

dscn1356.jpg

dscn1360.jpg

dscn1401.jpg

lil3.jpg

dscn1385.jpg

dscn1361.jpg

dscn1175.jpg

Mitä ihastuttavinta perjantaita kaikille!

Muoti Trendit