Pariisin kaupunginosat: 2e arrondissement

Pariisin 2.kaupunginosa on maantieteellisesti pikkuruinen, mutta sillä on muodin kannalta varsin historiallinen rooli. Perinteisesti kangastukkumyyjien ja ompelimoiden kaupunginosana tunnettu kakkonen oli juuri se paikka, josta eri vaatetusalan yritykset ostivat materiaalinsa ja jossa teetätettiin mallikappaleet. Nykyään alue on tunnettu lukuisista showroomeistaan ja sijaitseepa täällä joitain tärkeimpiä muotialan koulujakin – muun muassa l’Ecole de la Chambre syndicale de couture parisienne ja omani. 

Koska alue on pieni, se on myös helppo ottaa haltuun. Tässä omat vinkkini kaupunginosan koluamiseen:

2arrondissement.jpg

 

2kaupat.jpg

Espace Kiliwatch on kenties tätä nykyä Pariisin tunnetuin uutta sekä vanhaa keskenään sekoitteleva concept store. Uusien brändien osasto ei ole niin mielenkiintoinen kuin osaisi odottaa, mutta käytettyjä, uniikempia löytöjä etsivälle tämä on aarreaitta. Kaupan laajalta vintage-osastolta löytää lähes mitä vaan vaatteista kenkiin ja asusteisiin. Huomautettakoon tosin, että myös hinnat ovat sen mukaiset. Perinteisempää kirppistelyä kaipaaville suosittelen näitä, mutta täsmäiskuihin Espace Kiliwatch on aivan mainio.

Yaya-store on yksi alueen kivoimpia pieniä putiikkeja ja varsin kiva yllätys keskellä tätä nykyä lähinnä farkkubrändien värittämää korttelia. Yaya-storen etnisen boheemissa vaate- ja asustetarjonnassa on jotain kovin sydämellistä. Vaatevalikoima on maanläheinen niin värimaailmaltaan kuin materiaaleiltaakin olematta silti tippaakaan tylsä. Lyhyestä virsi kaunis: jos Isabel Marant iskee, tykkäät aika varmasti myös tästä.

American Retron myymälöitä löytyy pitkin kaupunkia, mutta tämä on sijaintinsa puolesta aivan mainio. Le Forum des Halles -kauppakeskusta päin siirtyessä matkalta löytyy monta tsekkauksen arvoista pientä putiikkia. Täältäkin voi tehdä kivoja löytöjä erityisesti alennusmyyntien aikaan.

2ravintola.jpg

Ihastuttavia ravintoloita löytyy mielin määrin alueen keskipisteessä sijaitsevalta Rue Montorgueilta. Varsinaista ravintolavinkkiä en kuitenkaan tällä kertaa anna. Toisessa kaupunginosassa vierailevalle suosittelen nimittäin piipahtamaan Eric Kayserin leipomossa, josta saa Pariisin kenties parhaat patongit. Jos sää sen sallii, kannattaa hakea täältä syötävät ja syödä ulkona. Kirjaimellisesti. 

naintannepaasee.jpg

Ota metron 3.linja ja jää pois Sentier-asemalla tai 4.linja ja jää pois Etienne Marcelilla.

 

Pssst. Löydä juttusarjan ensimmäinen osa täältä.

Muoti Trendit

AJLP, aikaa jälkeen lopputyön palautuksen

tukka_0.jpg

Perjantaina se tapahtui: hyvästelin kaksin kappalein maailmalle lähteneen lopputyöni.

Täytyy myöntää, että nyt kun elämä on pyörinyt vain samaisen projektin ympärillä viimeiset viisi kuukautta, vapaa-ajan käsite on alkanut hämärtyä. Kun on pakertanut kaiken tämän ajan epäinhimillisen pituisia työpäiviä ilman lomaa, olo oli kieltämättä orpo, kun tiputin 1,1-kiloisen kirjekuoreni postilaatikon luukusta alas. Seuraava etappi onkin sitten joulukuu, jolloin esittelen työni viidelle pariisilaiselle muotialan ammattilaiselle ja valmistun sellaiseksi itsekin.

Tänä viikonloppuna juhlistin kirjallisen lopputyön valmistumista nukkumalla pitkät yöunet, käymällä juoksulenkillä, pidennetyllä sunnuntaibrunssilla ja laittamalla Twin Peaksit pyörimään. Jotain vapaalle vaihtamisestani kertonee myös se, että olen kulkenut kolme päivää samassa angstisessa ysäriteinilookissani, eli kukkamekossa, mustissa bootseissa ja parkatakissani. Lisäkapinana lakkasin kynnet oransseiksi ja matchasin ne syyllisyyttä tuntematta fuksianpunaisiin huuliin. Jes!

Nyt menen kuitenkin jatkamaan iltaa Agent Cooperin seurassa. Voikaa hyvin ystävät rakkaat!

Muoti Trendit