Sieltä se sitten tuli, se ihan oikea syksy.

Mittari näyttää nollaa, hunajatee kihisee kattilassa ja syksyn eka villasukkapari on kaivettu hustlauslipaston kätköistä.

Heissulivei mekonhuitulat ja valkoiset syystakit, se ois kumppareiden ja sadetakin vuki nyt!

Suloisista syyskliseistä voisi elää vaikka vuoden ympäri. Vaan on se syksy paljon muutakin: matalapainetta, alavireyttä ja orastavia yksinäisyyden tunteita.

Syksyn kääntöpuolista voisi jauhaa lausetolkulla, mutta tiivistetään tähän: kun pimenee ja ulkona jäätää, on iisiä jäädä kotiin löllymään. Vain harvoin tämä nähdään hyvänä ja rakentavana asiana. Jumitus on tunne, josta pitää päästä eroon mahdollisimman nopeasti.

Vai pitääkö sittenkään?

Ystäväni osallistui viikonloppuna kirjamessujen onnellisuuspaneeliin. Keskustelussa pohdittiin, mitä merkitystä arjen alakulolla on ja miten satunnaisella matalapaineella on itse asiassa onnellisuutta vahvistava vaikutus.

Gloom is cool, alakulo on jees, totesi eräs keskustelija.

Tyyppi on oikeassa: harvemmin kuulee rummutettavan miten terveitä ja toivottavia negatiiviset tunteet ovat. Positiivisille ajatuksille raivataan tietä vaikka väkisin, mutta surulle, turhautumiselle ja ahdistukselle ei. Se on nurinkurista.

Tunnemyllerryksellä on monta tärkeää tehtävää: heikot hetket selkeyttävät kokonaiskuvaa ja ohjaavat parempaan paikkaan. Sopivina annoksina matalapaine ei ole ainoastaan jees, vaan tosi jees.

Jos aurinko ei paista ja hommat inspiroi, ehkä se on tarkoituskin. Itselläni on tänään tällainen päivä.

Jonoon siitä, tuoksukynttilät ja ihanat syysasiat! Tänään vatvon villasukka-angsteissani kotona niin paljon kuin sielu halajaa.

Se on ok. Vuodenajasta ehtii kyllä vielä nauttia.