Päiväretkellä Länsi-Islannissa

Yksi tämänkertaiselta matkalta eniten odottamistani asioista oli autoretki Islannin maaseudulle.

Tällä kertaa pysyttelimme länsirannikolla suuntanamme pohjoinen ja puolentoista ajotunnin päässä sijaitseva piskuinen Reykholt. Matkanteon lomassa pysähdyimme ihailemaan rannikon talvisia maisemia jäävesiputouksineen  ehdottomasti kokemisen arvoinen näky kesäisen kirjavaan luontoon verrattuna.  

IMG_5591.jpg

IMG_5538.jpg

IMG_5533.jpg

IMG_5540.jpg

IMG_5564.jpg

IMG_5548.jpg

IMG_5596.jpg

Impulsiivinen, lauantaiaamuyönä tapaamani matkailijaköörin kanssa taitettu päiväretki sujui letkeästi.

Illan hämärtämään Reykholtiin saavuttuamme meillä oli enää yksi toive: päästä uimaan. Jokainen tienoon maauimala oli kiinni, joten kysäisimme mahdollisuuksiamme seudun ainoasta hotellista.

Pian kävi ilmi, että keskeltä pimeää kylää löytyi ihkaoikea islantilainen hot spot, jonka pienessä maakellarimaisessa, hyisevän kylmässä pukeutumistilassa vaihdoimme bikinit päälle ennen kuin hyppäsimme 40-asteiseen altaaseen tähtitaivaan alle. Pulahdushetkenämme näimme sekä revontulet sekä kaksi kiitotähteä. 

Jos valoa olisi ollut puhelimen taskulamppua enemmän, tietäisin nyt, että altaamme näytti tältä.  Beatlesia lainatakseni: elämä on helpompaa silmät kiinni.

Paitsi Islannissa, sanon mä.

Kommentit (2)
  1. Ooh, nyt tuli fiilis että pitäisi päästä Islantiin ihan kunnon talvellakin, on se vaan niin kaunis kaikkina vuodenaikoina! Mut tuo hot spothan näyttää ihan luksuspaikalta verrattuna siihen mihin tuolla voi törmätä… Nimimerkillä leväistä kokemusta on! 😀

  2. Siis. Mä vaan kiljuin kun luin tätä postausta, sitten voihkin ääneen että EIJEIJEIII , kaveri kysyi että mikä on hätänä 😀 kuvat on siis niin ihania että en tiedä miten päin olisin, oon haaveillut tonne pääsystä niiiii-iiin kauan!!

     

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *