Paluu Pariisiin

Viikon päästä minusta tulee newyorkilainen.

Vanhan Pariisin kotini hyvästelin joulukuisella reissullani, jolloin taakseni jäi monta muistoa ja ihmistä, joita haalin mielessäni lopun elämääni. Neljä hienoa ja kasvattavaa vuotta, kokemuksia, joista olen hyvin onnellinen.

Ennen kuin lähden suunnistamaan kohti uutta, haluaisin vielä jakaa muutaman yksinkertaisen arkisen, mutta merkityksellisen muistojäljen teidän kanssanne. Näitä jään miettimään.

Rantakorttelini, sen sillat ja katukauppiaat. Pitkät juoksulenkit hiljaisesti aaltoilevassa joenrannassa.

Lempivuodenaikani syksy, jonka aurinkoiset iltapäivät tekivät kaupungin kellastuvista puistoista entistäkin sykähdyttävämpiä.

Kuudennen kaupunginosan iki-ihana Ladurée, jonne karkasimme tuntikausiksi ystävän kanssa leivoskahveille rauhallisia, viikonloppuisia aamupäiviä viettämään.

Kesäiset, pitkät iltapäivät, jolloin tulee kuuma jo pelkässä t-paidassa ja minihameessa.

Auringonlaskun roosaksi värittämä Seine, jonka rannoilla tuli tyhjennettyä monta viinipulloa. 

Lempinäkymäni Sacré-Coeurin kirkolle Rue Lafitteltä. Maisema, jota sain ihailla ekana Pariisi-vuotenani  joka aamu töihin polkiessani. 

Entinen kotitalo ja sen vankat, kadulle aukeat jättiovet. Asuntoni, jonka kattoikkunasta ihailin öisin yli liitäviä lentokoneita. 

 

Ja viimeiseksi: laulu, jota kuunnellessa tulen aina muistamaan tämän kaiken.

Hyvästi Pariisi — teini-iän unelma, opiskelukaupunkini. Lupaan välittää lämpimät terveiset Amerikan sisarukselle. Nyt mennään eikä meinata. Rohkeasti tuulta päin!