Paluu Pariisiin

Viikon päästä minusta tulee newyorkilainen.

Vanhan Pariisin kotini hyvästelin joulukuisella reissullani, jolloin taakseni jäi monta muistoa ja ihmistä, joita haalin mielessäni lopun elämääni. Neljä hienoa ja kasvattavaa vuotta, kokemuksia, joista olen hyvin onnellinen.

Ennen kuin lähden suunnistamaan kohti uutta, haluaisin vielä jakaa muutaman yksinkertaisen arkisen, mutta merkityksellisen muistojäljen teidän kanssanne. Näitä jään miettimään.

dscn7625.jpg

Rantakorttelini, sen sillat ja katukauppiaat. Pitkät juoksulenkit hiljaisesti aaltoilevassa joenrannassa.

dscn6539.jpg

Lempivuodenaikani syksy, jonka aurinkoiset iltapäivät tekivät kaupungin kellastuvista puistoista entistäkin sykähdyttävämpiä.

dscn3413.jpg

Kuudennen kaupunginosan iki-ihana Ladurée, jonne karkasimme tuntikausiksi ystävän kanssa leivoskahveille rauhallisia, viikonloppuisia aamupäiviä viettämään.

5702669833_30d5e587e9_z.jpg

Kesäiset, pitkät iltapäivät, jolloin tulee kuuma jo pelkässä t-paidassa ja minihameessa.

dscn4906.jpg

Auringonlaskun roosaksi värittämä Seine, jonka rannoilla tuli tyhjennettyä monta viinipulloa. 

nakyma.jpg

Lempinäkymäni Sacré-Coeurin kirkolle Rue Lafitteltä. Maisema, jota sain ihailla ekana Pariisi-vuotenani  joka aamu töihin polkiessani. 

5702661825_9edc1f3dc6_z.jpg

Entinen kotitalo ja sen vankat, kadulle aukeat jättiovet. Asuntoni, jonka kattoikkunasta ihailin öisin yli liitäviä lentokoneita. 

 

Ja viimeiseksi: laulu, jota kuunnellessa tulen aina muistamaan tämän kaiken.

Hyvästi Pariisi — teini-iän unelma, opiskelukaupunkini. Lupaan välittää lämpimät terveiset Amerikan sisarukselle. Nyt mennään eikä meinata. Rohkeasti tuulta päin!

Kommentit (17)
  1. Anniina, http://cinnamonbiscuits.blogspot.com
    2.2.2012, 14:29

    Oih, mulla on aivan samanlainen kuva kuin tuo toisiksi viimeinen, siltä ajalta kun asuin Ranskassa… Haluaisin joskus kokea banlieuen sijaan Pariisissa asumisen!

  2. Muutetaanpas nyt ensin 🙂 Autan kyllä mielelläni sitten, kun olen itsekin taas vähän viisaampi tässä suhteessa.

    Mitä tulee asumisasiaan, siihen ymmärtääkseni löytyy yhtä monta erilaista ratkaisua kuin kaupungista asuintalojakin. On takaajia, vuokratakuita, muuttomaksuja tai sitten vain yksi näistä. Omassa tapauksessani usean ihmisten kanssa yhteen muuttaminen helpottaa tässäkin mielessä aika lailla.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *