So long

i_like_america.jpg

Mun lento lähtee tänään.

Niinhän siinä kävi, että viimeinen viikko meni naurettavan nopeasti ohi. Väsymys loppua kohden alkoi olla jo niin kova, että iltaisin kotiin tultuani en meinannut pysyä hereillä enää yhdeksältäkään. Luistelemaan tosin ehdin, ja tyhjentyipä se paljon hehkuttamani karkkipussikin. Hups!

Uudet alut ovat paitsi mukavia, myös pelottavia. Tällä viikolla olen pohtinut  monia lähtöihin ja hyvästeihin liittyviä paradokseja. Muun muassa sitä, miksi täällä tihrustaa onnettomana itkua hyvästellessään rakkaimpia, mutta ei kerran määränpäähän saavuttuaan kuolekaan ikävään. Sitä, miksi kahteen laukkuun mahtuu niin vähän, mutta silti aivan tarpeeksi. Ja tietenkin sitä, miksi näkee edelleen öisin haikailevia unia Pariisista, vaikka uusi elämänvaihe tarjoaa taatusti aivan yhtä loistavia asioita. Jos keksin vastaukset näihin, lupaan ja vannon jakaa ne kanssanne.

Nyt minun on riennettävä. Nähdään toisella puolella rapakkoa! Puspus.

terkut_0.jpg

Kommentit (7)
  1. Vierailija, kiitos 🙂 Ehdottomasti kohti unelmia. Aikaa on vain tämä elämä!

    TiinaMaria, ai niinkö? Ihan mahtavaa! 🙂 Tulet pitämään kaupungista varmasti. Paljon tsemppiä sulle uuteen alkuun, kyllä me pärjätään!

    Vierailija, kiitos paljon! Kuulumisia on luvassa kyllä. 🙂

    MademoiselleSaara, kyllä vain. 🙂 Blogi tuskin vaihtaa nimeä, se on ihan hauska näin ja kiva muisto Pariisissa vietetyistä vuosista. Kiitos kaunis!

    Teemu, kyllä vain! Tässä mun tämän kevään projekti. 🙂

  2. Whaaaaat?! NEW YORKIIN?!! 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *