Tag: Laura matkustaa

”Oh, you pretty things! Don’t you know you’re driving your mamas and papas insane?”  laulaa David Bowie. Teistä en tiedä, mutta parempaa Berliini-lyriikkaa en osaisi juuri nyt pyytää. Mammoja ja pappoja ei tällä menolla hulluksi ajeta, mutta sanottakoon nyt kumminkin: elämä on aika makoisaa. Vaikka siksi, että mutteripannukahvia riittää ja Club-Mate maistuu. Siksi, että ostin juuri kolme […]

Eilen otettiin bändikuvia. Väliaikaviihteestä vastasivat Kreuzbergin kukkaistytöt Laura ja Amanda: Keskittymiskyky ei ole huipussaan, kun napaan on vedetty kokonainen sitruunapiirakka. Mutta ei sitä kohtuullisuudesta olla ennenkään mitään tiedetty – ainakaan mitä tulee hiilariövereihin. Päivän ihmissuhdevinkkini voin kyllä jakaa: etsi elämääsi hillitön jousimiesnainen, ja tylsää ei tule tekemälläkään. Kauan eläköön sokerihumalat ja räävittömät kukkaistytöt!

Parasta Berliinissä: joka toisesta kadunkulmasta löytyvät kuva-automaatit. Toimii, jos on kotimatkalla bileistä kolmelta aamulla ja iskee yllättävä tarve ottaa mustavalkoisia kaverikuvia. Middletonin Kate ja Cyruksen Miley tässä moi: Elämiemme soundtrackina kuvanottohetkellä soi muuten sitten TLC:tä. Kuka muu tunnustaa saman pienen ysäri-R&B-paheen?

Eilen läksimme itään eväinämme kourallinen karviaiskoisoja ja paketillinen avaruusjuustoa. Jälkkäriksi vedettiin kesän ekat mehujäät. Neljättä Berliinin-päivää vietetään, ja jo muutama haahuiluhetki kaupungissa on tehnyt paljon.  Jos tulin tänne etsimään oivalluksia elämästä ja siitä, mitä haluan sillä seuraavaksi tehdä, oli lentolippu hintansa väärti. Tähänastiset löydökset ovat olleet yllättäviä – lähinnä itselleni. Elämä ei ole näyttäytynyt yhtä epävarmana kuin juuri […]

Tänään lähdin ajelulle sohvasurffarihostini Amandan fillarilla: ”Mistä mä tunnistan sun pyörän?” kysyin. ”Se on mustavalkoinen ja siinä on sellainen käärmeen näköinen lukko”, Amanda neuvoi. ”Mutta varo vaan, ettet vedä turvilles. Vaihteet on vähän kinkkiset.” Ja siellähän se odotti, marjapuuronpunaisen kreuzbergiläiskerrostalon sisäpihalla: Suunnakseni otin Neuköllnin kaupunginosan. Liian korkea satula, junnaavat jarrut ja mukulakiviset kadunvarret olisivat saattaneet käydä […]

”Achtung!” Kiljui tyttö pyöräkaistalla ja veti pokkana päin punaisia – pyöräilykypärättä. En ole eläissäni nähnyt yhtä monta kypärätöntä ajelijaa kuin ensimmäisenä Berliinin-päivänäni. Jos newyorkilaiset suojaavat itsensä tyhjästä aukeilevien taksinovien ja pyöräkaistalle sinkoilevien sekopäisten jalankulkijoiden varalta lähes neuroottisesti, painavat liikenneoptimisti-berliiniläiset paljain päin kuin viimeistä päivää. Sen huomasin tänään pyöräretkelläni Kreuzbergissä. Opin myös sen, että kaupunki saattaa olla ihanimmalla […]

Täällästä ollaan! Kreuzbergiläisessä keittiössä kera vastalakattujen kesäkynsien. Ne sponssasi superi sohvasurffarihosti: Aika kivat Berliini-kynnet, eiks jee? Näillä passaa nyt lähteä pyöräilemään kaupungille – ilman karttaa, tietenkin. Sormet (ja kynnet) ristiin, ettei eksytä. Perästä kuullaan!

Ja sitten Berliini! Jo Leonard Cohen tiesi, miten homma toimii: Berliini saattaa olla parasta mitä Nykin jälkeen voi tehdä.  Tai niin ainakin meikä, reissurinkka ja sirkusheppa haluamme Helsinki-Vantaalla venaillessamme uskoa. En oikein vielä tiedä, mihin bisneksiin sitä ollaan päätään pistämässä, mutta varmaa on, että Berliinistä palaillaan – kenties jo huomenna. Siellä nähdään, naiset!

Sinne män aurinkoloma – lyhyt mutta tarpeellinen, viihdyttävä mutta surrealistinen.  Nyt tiedän, miltä tuntuu reppureissata tropiikissa, joka on kuin yhtä isoa anglosaksonimarkettia, ja jonka dollareissa keimailee kuningatar Elisabeth. Caymanilaiskulttuuri jäi täydelliseksi mysteeriksi, mutta kyllä sitä jotain nähtiinkin.  Kolmessa päivässä tutustuin niin meksikolaiseen hevari-viinimaahantuojaan, eteläafrikkalaiseen luksuskokkipariskuntaan, ghanalaiseen lääkäriopiskelijaan kuin tanskalaiseen sukellusopettajaankin. Eräälle kolmannen polven amerikansuomalaiselle opetin suomen alkeet rantabaarin […]

Ylävitoset Caymansaarilta! Täällä on lämmintä, merivesi turkoosia ja skootterilla pääsee.  Karibian tunnelmaan ollaan virittäydytty kanelimojitoilla ja 1970-luvun James Bond -elokuvilla. Aalloissakin kävin jo keikkumassa, ja Teksasissa ryssityn nilkan lisäksi poltin selkäni.  Mutta hei – kerranhan tässä vaan grandcaymaillaan. Nyt suuntaamme rantabaariin baarimestarimittelöihin, mikä auringonpistämälle vaan passaa. Huomenissa palaillaan!