Valmistujaiset, eli kaikki loppuu aikanaan

img_5049.jpg

img_5220.jpg

img_5198.jpg

untitled-1_0.jpg

img_5201.jpg

img_5151.jpg

img_5229.jpg

img_5126.jpg

Menin sitten valmistumaan eilen.

Kekkerit pidettiin koulumme päärakennuksessa, ja paikalla juhlimassa olivat tietenkin me valmistuneet, perheet ja ystävät sekä muutamia vanhoja opettajiamme. Myös muutamat tuomariston jäsenet olivat saapuneet paikalle.

Loppuarvosana tuli niin sanotusti nurkan takaa: sain erikoismaininnan ranskalaiseen tyyliin, ja lopputyöni oli muutaman muun luokkalaiseni tavoin assez bien. En odottanut arvosanani suhteen mitään, ja pakko myöntää, että olihan tuo mukava yllätys.

Ihaninta illassa oli kuitenkin tavata parhaimmat luokkakaverit ja vaihtaa kuulumisia. Jotkut viimeistelivät vielä työharjoitteluitaan ja toisia oli jo nyt onnistanut työnhaussa. Hurjimmalta ja surullisimmalta tuntuu ajatus, ettei enää välttämättä tapaa: toiset jäävät Ranskaan, osa lähtee pysyvästi ulkomaille. Mutta se kai kuuluu kuvioon.

Pari tunnin tuttujen kanssa rupattelun päätteeksi oli kuitenkin parasta lähteä kohti seuraavaa määränpäätä. Jatkot vietin ihan vain kahdestaan ystäväni kanssa lähimmässä korttelin brasseriessa, mikä oli hyvä veto kaiken kaikkiaan. Siisteimmissä bileissä merkitsee vain seuran laatu, ei vieraiden lukumäärä.

Kommentit (16)
  1. Hei Laura,

    voi kiitos paljon! Menen aina ihan hämilleni näistä kehuista 🙂

  2. Onnea Laura! Tästä tulee nyt tällainen siirapilla töhritty kommentti mutta mitä sitten. Olet yksi valovoimaisimmista suomalaisista blogittarista! Erityismainintana MAHTAVA hymysi! Noin sitä pitää ja kuuluu!

    http://beforewegettooold.blogspot.com/

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *