Hyviä uutisia, peikonlehti ja limoviikuna

Sain eilen iltapäivällä hyviä uutisia töihin liittyen. Hyppelehdin vähän, yritin soittaa poikaystävälle (ei vastannut, joten tyydyin lähettämään seitsemän viestiä, joiden pääasiallista sisältöä olivat huutomerkit ja jännityksestä irvistävät emojit). Tanssin ja pyörähtelin.

Sitten ostin limoviikunan.

Tai siis lähdin ruokakauppaan ostamaan leipää ja illallistarpeita, mutta kävelin kuitenkin jostain syystä siihen kauempaan ja isompaan, jossa pari viikkoa sitten bongasin suuria peikonlehtiä 9 punnalla eli reilulla eurokympillä. Silloin ajattelin, että vaikka peikonlehti onkin haaveissani, ei niin suurelle ja nopeasti leviävälle kasville oikein löydy paikkaa nykyisestä asunnostamme. Kun seuraavana päivänä tulin katumapäälle (todellakin mahtuisi esimerkiksi jääkaapin päälle!), ei kasveja tietenkään enää ollut jäljellä. Siitä lähtien olen aina silloin tällöin käynyt selvittämässä tilanteen. Tongin tietooni jopa sen, milloin kauppaan yleensä tuodaan uusi kasvikuorma, mutta toimet eivät ole vielä tuottaneet tulosta.

Eikä löytynyt peikonlehteä tälläkään kertaa, mutta leikkokukkien takana pilkotti jotain muuta kiinnostavaa: kirjava limoviikuna. Yksi toivekasveistani kellertävässä ruukussa, yhteensä 7 puntaa.

Peikonlehden missaamisesta oppineena nappasin kasvin heti koriini.

Koska teki mieli juhlia.

Ennen olisin hankkinut samassa tilanteessa ehkä herkkuja tai vaatteita, eikä siinäkään ole mitään pahaa. Suklaa on parhaimmillaan jumalaista ja yksityiskohtien varmistuttua menemme poikaystäväni kanssa juhlistamaan uutisia valitsemaani ravintolaan, mutta rakastan sitä, että minulla on nyt limoviikuna muistuttamassa tästä hetkestä. Onnistumisen tunteesta, uusista haasteista ja perhosista mahanpohjassa.

Kun myöhemmin stressipäissäni tai taitojani epäillen sitten nypin sen kellastuneita lehtiä tai tuen notkuvia oksia, muistan toivottavasti miltä minusta eilen tuntui. Hyppimisen ja kaiken.