Kasvi, joka kulkee suvussa
Keittiössäni kaapin päältä valuva kultaköynnös on yksi rakkaimmista kasveistani. Ei siksi, että se olisi erityisen kaunis, jännittävä tai harvinainen, vaan siksi, että siihen liittyy tarina.
Reilu vuosi sitten vanhempani vierailivat luonani täällä Lontoossa, kuten heillä tapana on, kun asun aina missä milloinkin. Fazerin suklaan ja salmiakin lisäksi äitini toi tällä kertaa yllätystuliaisena mukanaan kaksi kymmensenttistä pistokasta, jotka hän oli käärinyt kosteaan talouspaperiin, paketoinut muovia talouspaperin ympärille ja teipannut vielä jotenkin kiinni. Sitten laittanut käsimatkatavaroihinsa ja lentänyt Englantiin.
Minä sain ohjeeksi siirtää pistokkaat kotona heti vesilasiin. Juurien muodostumista ei kuulemma tarvinnut vedessä odotella, vaan voisin istuttaa pätkät multaan vaikka heti. Kahdessa kuukaudessa tuliainen puski ainakin neljä uutta lehteä, joista jokaista ihastelin kuin pientä ihmettä. (Alla kasvi on parin kuukauden ikäinen.)
Parasta saamassani kultaköynnöksessa on se, että kasvi ei ole mikä tahansa, vaan se sama, joka ehkä koko elämäni ajan ihan viime vuosiin asti kiemurteli isovanhempieni kurulaisen rivariasunnon seinällä. Siellä mummun tekemien ristipistotöiden ja suuren ryijyn keskellä. Muistan lapsena ihailleeni köynnöstä moneen otteeseen ja ihmetelleeni, miten kasvi voi pysyä seinällä.
Kun mummu muutama vuosi sitten muutti hoitokotiin ja asunto jäi tyhjilleen, kävi äitini leikkaamassa seinää kiivenneestä kasvista pätkiä. Pistokkaista lähteneistä versoista hän on sitten katkaissut kasvinalkuja myös ainakin minulle ja siskolleni, niin että Pirkanmaan lisäksi mummuni kultaköynnös kiipeää nyt myös Helsingissä ja Lontoossa.
Mummuni oli vielä kotona asuessaan aikamoinen viherpeukalo ja rakasti puutarhanhoitoa intohimoisesti. Jos hän vain edelleen ymmärtäisi ja muistaisi, olisi hän varmasti todella iloinen siitä, että juuri kasvi kulkee perintönä ja muistuttaa jälkipolvia iloisesta ja sydämellisestä mummustamme.
Joten kiitos äiti ihanasta lahjasta! Toivottavasti voin jakaa siitä iloa edelleen tavalla tai toisella.
Kultaköynnös on vieläpä täydellinen lahjakasvi. Se tekee lehtiä nopeasti, pistokkaita voi kerralla ottaa useampiakin, kasvi pärjää monenlaisissa ympäristöissä eikä muutenkaan ole kovin tarkka huolenpidon suhteen. On ikään kuin helppo, itsenäinen ja vaatimaton, aivan kuin mummuni. Itse olen jo kerran napsaissut kummastakin versosta pistokkaat, jotka juurtumisen jälkeen istutin samaan ruukkuun tuomaan tuuheutta tyveen. Muutamassa kuukaudessa toinen liaaneista on taas hurahtanut vähän liian pitkäksi, joten taidan kohta taas ryhtyä pistokashommiin – ehkä annan ne lahjaksi jollekin läheiselle.
Kannattaa siis pitää silmät auki seuraavalla mummolavierailulla tai vanhempien luona. Luin, että kultaköynnös on 70-luvulta saakka ollut yksi suomalaiskotien suosituimmista huonekasveista, joten melko varmasti joltain sukulaiselta sellainen jo löytyy. Muita helposti lisättäviä kasveja ovat Strömsön mukaan ainakin juorut ja kilpipiileat. Itse aion kohta yrittää rönsyliljan taimen juurruttamista.
Onko muilla suvussa tai ystäväporukassa pistokasperinnettä?
