Kesätyöntekijän kasvimoka

Onko kenellekään käynyt niin, että kesälomien alkaessa ihmiset lompsivat toimistoilta monen viikon kesälomille ja huikkaavat lähtiessään kesätyöntekijälle tai muita lomien aikana tuuraavalle uudelle tulokkaalle, että

moikkulis moi, meikämandoliini suuntaa nyt kesälaitumille, mutta pidäthän huolta mun kasveista. Moidooo!

Mulle on.

Yleensä selvisin kasvinhoidosta ihan kunnialla (katsokaa nyt vaikka alla olevaa komeaa kasviriviä yhdeltä kesältä, kun innostuin kokamaan huoneen vihervalikoiman kaapin päälle), mutta kesä 2013 erään valtion viraston viestintätiimissä on jäänyt monestakin syystä mieleen. Eikä vähiten siksi, että siihen sisältyi kauhistuttava kasvifiasko.

Toimistomme sijaitsi Itä-Pasilassa virastotalon viidennessä kerroksessa, jonne aurinko porotti kaikki aamupäivät. Oma työpisteeni oli avokonttorissa, mutta pari tiimini jäsentä nauttivat oman työhuoneen rauhasta. Ja yhdessä niistä huoneista oli paljon kasveja, todella paljon kasvoja. Pöydällä, kaapin päällä, ikkunalla, sivupöydillä ja kukkatelineillä. Todellinen toimistounelma! Juhannuksen jälkeen työkaverini jäivät lomille, ja niin jäin yksikseni vastailemaan toimittajien kysymyksiin reikäisistä teistä, lahoavista majakoista ja kesämyrskyn vaikutuksista raideliikenteeseen. Sekä hoitamaan tehtävistä vastuullisimman: pitämään toimistokasvit hengissä.

Kiersin rönsyliljat, anopinkielet ja kentiapalmut pari kertaa viikossa, kastelin ja nypin kellastuneet lehdet roskikseen. Aurinko paistoi, sain itsevarmuutta viestijänä ja voitin Linnanmäellä kesätyöntekijöiden virkistyspäivässä kuvakisan. Pari päivää ennen sen runsaskasvisen työhuoneen omistavan työkaverini palaamista silmiini osui kuitenkin jotain, mitä en ollut aiemmin huomannut: huoneen ikkunalla, sivuun vedetyn verhon takana, piilotteli vielä yksi kasvi. Reilun kuukauden se oli seissyt aurinkoisella ikkunalla verhon takana saunamaisissa olosuhteissa. Ja nyt kasvi oli kuiva ja melkein kuollut! Ensiapuna nypin kasvista aikalailla kaikki kuivuneet osat irti niin että jäljelle jäi pieni tönö ja ehkä haivahdus vihreää. Sitten kastelin ihan hitosti ja toivoin parasta. Työkaverin palattua lomilta hipsin nöyränä ripittäytymään epäonnistumisestani, ja kuten aikuisilla järkevillä ihmisillä tapana on, suhtautui hän tilanteeseen toki hyvin ymmärtäväisesti. Harmitti silti todella paljon ja vannoin, että koskaan enää en tule olemaan näin huolimaton!

Älkää siis tehkö niin kuin minä, vaan seuratkaa näitä vinkkejäni siitä, miten saat työkavereiden kasvit pysymään hengissä kesälomien aikana:

• Ihan ensimmäinen tehtävä on kasvi-inventaario: kierrä kaikki vastuullesi jätetyt huoneet ja etsi kaikki kasvit (katso myös verhojen taakse!!). Jos kasveja on vaikeissa paikoissa tai hankalan paljon, voi ne vaikka koota kaikki yhteen paikkaan huoneessa.
• Tutustu kasvien kastelusysteemeihin: onko niissä kastelutikkuja, altakasteluruukut vai mitä.
• Yleissääntö on, että kastele vasta, kun pari päällimmäistä multasenttiä ovat kuivia. Kukkivat kasvit vaativat enemmän vettä kuin viherkasvit. Jos toimistossa on orkideoita, googlaa niiden hoito tai turvaudu tietävän apuun.
• Nappaa kellastuneet, ruskistuneet, kuolleet tai muuten pahoinvoivat lehdet pois ennen työkaverin paluuta lomalta ja toivo, ettei kukaan muista, miltä kasvi tarkkaan ottaen näytti ennen kesälomaa. (Ja jos työkaverisi flippaa sinulle siitä, että kasvi on saattanut vähän kärsiä pitkien lomien aikana, kannattaa miettiä, haluatko todella työskennellä sellaisen ihmisen kanssa.)

Joskus toimistokasvien kuolemaksi käy myös ylihoitaminen. Edellisellä työpaikallani toimiston yleisiä kasveja kävi hoitamassa siihen erikoistunut firma, ja he kertoivat, että monilla työpaikoilla ongelmana on se, että ihmiset ovat liian innokkaita kastelemaan kasveja. Moni miettii, ettei kukaan muu varmaan välitä kasviraukasta ja kastelee sen varmuuden vuoksi, vaikka joku olisi tehnyt saman juuri edellisenä päivänä. Ei hyvä sekään.

Tsemppiä kaikille kesätyöntekijöille!