Miten tulla viherpeukaloksi
Hanki viherkasvi. Peukaloi sitä.
Ei riitä kerta tai kaksi, kun olen kuullut tai lukenut jonkun kertovan, ettei heillä ole viherpeukaloa. En vain pysty pitämään kasveja elossa, minä ja kasvit emme sovi yhteen, peukaloni on kalmanvärinen ja muita koottuja selityksiä.
Hölynpölyä, väitän minä.
Kuka tahansa voi olla viherpeukalo ja kaikilla meillä on sellainen, jos vain niin haluaa. Viherpeukalous kun ei mielestäni ole mikään sisäsyntyinen ominaisuus, vaan enemmänkin kiinnostus kasvien hoitamista kohtaan. Aina toki löytyy sellaisiakin, joiden kasvit tuntuvat kukoistavan pyhän hengen tai silkan onnen avulla, mutta silloin kyseessä lienee sattumalta juuri siihen ympäristöön ja henkilön hoitomieltymyksiin sopiva kasvilaji (tai todella valoisa asunto).
Yleensä kasvit kuitenkin tykkäävät niistä, jotka tykkäävät kasveista.
Kuuntelin vähän aikaa sitten podcastia unelmista, etenkin uraan liittyvistä. Sen keskeinen viesti oli: älä seuraa unelmia, luo niitä. Unelmat ovat harvoin muuttumattomia, joten niihin ei kannata liiaksi jäädä jumiin. Sen sijaan melkein mistä tahansa voi tehdä unelman, jos siihen ryhtyy käyttämään aikaa ja energiaa. Podcastissa puhuttiin myös siitä, miten ihmisillä on tapana tykätä asioista, joissa he ovat hyviä. Ja miten tullaan hyväksi? Opettelemalla.
Jos unelmana on viherpeukalous, ei siis auta muuta kuin työntää sormet multaan.
Huonekasvien kanssa aika pitkälle pääsee jo sillä, että jaksaa googlata kotoa löytyvät kasvit ja opetella pari perusasiaa: kuinka paljon valoa ja kuinka paljon vettä. Jos hankit kasvisi alan liikkeestä tai vaikka torilta, kannattaa toki imeä myyjiltä kaikki asiantuntevat neuvot. Myös niistä multaan tökätyistä hoitolappusista saattaa olla hyötyä. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin valita sellaisia kasveja, joista välittää. Silloin niistä tekee mieli pitää huolta ja opetella ymmärtämään, mistä ne pitävät.
Itse en todellakaan muista jokaisen kasvini suositeltavaa kasteluväliä, mutta yleisneuvona pidän sitä, että mieluummin hitusen liian paljon valoa ja liian vähän vettä. Kastelen kasvit yleensä vasta, kun ruukku tuntuu kevyeltä ja vähintään pintakerrokset ovat aivan kuivia.
Kuulin vähän aikaa sitten toisenkin hyvän ohjeen siitä, miten kasvin saa pysymään hengissä: aseta se asunnon näkyvimmälle paikalle, joka on helposti saavutettavissa ja jossa näet sen usein. Silloin sen vointia tulee tarkkailtua kuin huomaamatta, nypittyä pois kuolleita lehtiä ja huomattua varoitusmerkit.
Mielestäni viherpeukalo onkin sellainen, joka tarkkailee kasveja, silittelee niiden lehtiä ja antaa aurinkokylpyjä. Peukaloi vihreää. (Hahaha.)
Omassa kodissani etenkin kärsivät tai heikkokuntoiset kasvit pääsevät yleensä olohuoneen etelänpuoleiselle ikkunalaudalle valohoitoon ja valvontaan. Myös uudet kasvit ja taimet otan erityistarkkailuun, jotta ymmärrän, millaista hoivaa ne kaipaavat.
Pointtina siis se, ettei viherpeukalon määritelmä ole se, että onnistuu pitämään kaikki kasvit hengissä ja elinvoimaisina. Ei kukaan pysty. Minä olen parin kuukauden sisään nostanut kädet pystyyn muratin kanssa, mädättänyt kaksi juurtumassa ollutta ananaksen vartta ja siirtänyt vaaleanpunaisen pilkkulehteni ulos oman onnensa varaan, koska se kasvatti yksi toisensa perään korkeita versoja, jotka kätkivät kasvin alkuperäisen söpöyden.
Mutta silti olen viherpeukalo,
koska haluan yrittää.