Laiskamato shoppaa
Seuraan muotia, rakastan vaatteita. Tämä ei valitettavasti tarkoita sitä, että olisin sipsuttanut koko elämäni Dries van Notenin koltuissa. Vietin valtaosan yliopistovuosistani Forumin H&M:n uumenissa hamstraamassa hurmiossa halpoja rättejä. Nykyään en halua ostaa halpaa ja kehnolaatuista kuin mausteeksi. Voin hakea kauppakeskuspuodista pannan tai jumppatopin, mutta en juuri muuta.
Tiedän, että jotkut henkkamaukan (tai sovita lauseeseen H&M:n tilalle Gina Tricot tai muu high street -halpisketju) hepenet myös kestävät, mutta ihan yhtä monet eivät. Ainakin itse myös saan irti enemmän laadukkaammasta vaatteesta: on kiva tietää tarkemmin sen stoori, hiplata kunnon materiaalia. Samalla tulee kohdeltua vaatetta hellemmin, tarkemmin ja paremmin.
En yritä sanoa, etten ymmärtäisi ihmistä, joka shoppailee vaikka pelkästään edullisissa ketjumyymälöissä – ymmärrän siis hyvin: syy voi olla taloudellinen ja onhan niissä puodeissa ihan samat trendit esillä kuin laatuliikkeissäkin, eli perin kivoja kledjuja.
Olen tilittänyt Lilyssa jo aiemmin, että jos joku olisi kertonut minulle ennen raskaaksi tulemista, että hurahdan äitiyden myötä nettishoppailuun, olisin pökrännyt kauhusta. Vaan niin kävi, ja nykyään vaateshoppailu tuntuu minusta useimmiten kerrassaan rasittavalta ajatukselta. Jonkun tutun pikkuliikkeessä voin innostua rauhassa katselemaan, kun rekeillä on hullaannuttavaa kamaa, ja kun voi sanoa suoraan, että haluan sovittaa tätä rauhassa, älä tule kiekumaan siihen puolen minuutin kuluttua, että no miiiltäs näyttäää! Vaateshoppailu ystävän kanssa on suunnilleen pahinta, mitä voin keksiä. Yksin tai ei ollenkaan. Ja kotisohvalla: parasta.
Käsittämätön omenavartaloni (yläkroppa kokoa 38, vyötärö-lantio kokoa 42, reidet kokoa 40) on edukseen vain tietyn mallisissa vaatteissa. Kun löytää tekijän, jonka näkemys selkeästi imartelee juuri omaa kroppaa, on lojaliteettini naurettavaa luokkaa. Nykyään teen täsmäiskun mielinettikauppaani kolmesti vuodessa ja klikkailen kerralla kokoon talvi/kevät -garderobin, kesägarderobin & sitten syysgarderobin. Viitisen vaatetta kolmesti vuodessa tyydyttää omat vaatehimoni varsin pätevästi. Näitä ja olemassaolevia releitä yhdistelemällä paletti on kasassa.
Toki syrjähyppyjäkin tapahtuu kesken sesogin, mutta aika vähän. Laitan rahani mieluummin kirjoihin, kukkiin, leffoihin ja ruokaan: sekä ulkona syömiseen että jääkaapin laadukkaaseen täyttämiseen.
Kylläpä oli pitkä polku siihen, mitä olin raportoimassa: tänään on yksi noista vuoden kolmesta kivasta päivästä! Posti on tuonut paketin, josta kuorin esiin koko kesän pukineet. Kaksi silkkimekkoa, yksi unelmankevyt ruutumekko, yhdet sortsit, yksi hame. Paitoja tuntuu aina olevan liikaa – alaosia tai mekkoja ei niinkään. Nyt pitäisi olla.
Voi kuinka haluaisin tulokkaiden tekevän catwalk-kierroksen nenienne edessä juuri nyt. Mutta valvon levottoman vauvan päiväunta ja alan mättää sille kohta makaronilaatikkoa naamaan. Sitten lähdetään kirjastoon treffaamaan kivaa Ari-setää ja leikkimään sydäntemme kyllyydestä. Vaattehet saavat siis esitellä itse itsensä, kun ne kesäkuvissa eittämättä tulevat vastaan – kerta toisensa jälkeen.