Mamma betalar

Sarjassamme Ehkä epätodennäköisimmät keskustelunavaukset 56-vuotiaiden äitien suusta: ”Tiedäksä sellasen Sanna Rinteen? Mä haluaisin jotain sen vaatteita.”

No kyllähän mä joten kuten tiedän sellasen Sanna Rinteen. Sen muistin saman tien, että Turun Greendressistä ”sitä” saa. Sinne!

Kävi niin, että Sanna Rinteen sinänsä hienot hepenet eivät nyt iskeneet äitiin. Ne, jotka iskivät (musta pellavajakku, violetti pellavamekko) edustivat garderobista jo löytyviä vaatetyyppejä. Mutta ei me tyhjin käsin lähretty pois, ehei!

Äiti sai vekkejä ja hopean hohtoa.

Sekä muhkeaa neuletakkia jujukkailla (!) yksityiskohdilla.

Minä sain Afghan Hands -huivin. Kesähuivin Kabulista. Kieputi-kieputi kurkun ympäri, sopivan lämmin, sopivan viilee. Ja tarina näiden takanahan on ihana! Ken on lukenut yhdenkään Jani Toivolan naistenlehtihaastiksen vuoden, parin sisällä, on kyllä tietoinen Afghan Hands -projektista. Afgaaninaisten käsityönä kirjomia ja valmistamia, yksilöllisiä, ihania huiveja. Pienellä, langasta värkätyllä puumerkillä vielä. Tuottoa tavoittelemattoman järjestön missio on myös kouluttaa paikallisia naisia. Nämä ovat nyt Greendressissä -70 prossaa, ja kovinkaan montaa ei tainnut olla jäljellä. Olen on-nel-li-nen huivistani.

Essi on muuten yksi kivoimmista ja taitavimmista myyjistä, johon olen törmännyt. En sano tätä vain tuttavana. Vakoilen Greendressissä toistuvasti sivusta asiakaspalvelutilanteita ja nti myyjättären kohtaamisia ventovieraiden kanssa. Ihailen. Niin luonteva heittäytyjä, ei ahdisteleva tai mielistelevä, tajuaa heti asiakkaan tyylin ja toiveet, ottaa osaa aarrejahtiin mutta ei tuputa tai tunge mukaan sovituskoppiin. Löytää jokaisen kanssa yhteisen sävelen hetkessä.

Itsehän en kestäisi missään asiakaspalvelutyössä tuntiakaan, koska elämäni perustuu pääosin sen toivomiseen, ettei kukaan tule puhumaan minulle, enkä osaa tai halua myydä mitään kenellekään. Siksi on erityisen ihmeellistä seurata näitä alan eksperttejä in äksön.