Kiitos, Helsinki

Hirvittävä blogimaailman klisee: parhaista illoista ei ole kuvia. Mutta totta se on! Joudun turvautumaan muodikkaan kuvapankin näkemyksiin maamme pääkaupungista, koska keskityin viikonloppuna syömään jumalaista focacciaa, ihastelemaan kattoterasseja Sörnäisissä, lojumaan hotellivuoteella, ja testaamaan viimein Raflaa. (Hyvä oli – ja palvelu kiitettävän kärsivällistä, kun seurueeseemme kuului neljä hyperaktiivista, sekoilevaa lasta.)

Sallan brunssin jälkeen päikkärit hotlalla ja tyttökerholaisten & perheidensä kera siis illalliselle. Brunssi oli miltei vikatikki, kun ravintolassa ei meinannut olla nälkä ollenkaan. Parmankinkku-parsasalaatti upposi silti. Lohi-avokado jäi kutkuttamaan ensi kerraksi. Korvasienispagetti myösh.

Mutta ruokailun jälkeen se paras osa! Miehet ja lapset kotiin ja hotelliin! Minä ja ne läheisimmät naiset kulman taakse Cubaan. Keskustelujen sisällöstä ei tihkuta pienintäkään vinkkiä ulkomaailmaan. Mutta hyvää se teki!

Yhtä mojitokannullista ja chili-vadelmapyree-mojitolasillista myöhemmin hipsin Espaa pitkin, Kauppatorin halki Katajanokalle yöksi. Valoisa kesäyö, hurjasti hulinaa. Ballerinat vasten räkäisiä mukulakiviä, hävyttömästi kirkuvat lokit, roskat & ruosteiset paatit rannassa.

Halusin hotellin ehdottomasti Katajanokalta, koska minulla on opiskeluvuosieni kotikaupunginosaan ikuinen ikävä. Muistan vieläkin, moneltako viimeinen nelosen ratikka lähtee Lasipalatsilta Skattalle (tai lähti silloin: 01.36) ja sen, moneltako sitä varten piti lähteä kipittämään Tavastialta/Semifinalista (01.30). Nelosen päättäri. Alepa, Vapaasatama, Poseidon, Minibar Pisa. Yhyy! Nostalgian määrä täytti rinnan huppelisella kotimatkallani.

Voisin kirjoittaa Helsinki-suhteestani kirjan. Siinä on vain se  ongelma, ettei kyseinen suhde suhde kiinnosta muuta maailmaa juurikaan – saatika kirjan vertaa. Mutta Helsinki, voi Helsinki. Paras, kamalin. Joskus vielä palaan, en koskaan palaa. Ota minut, jätän sinut. Hirveä paska, ihanin jumalatar. Ei voi päättää. Helsinki on niin paljon kaikkea. Mutta yksi asia on selvä: viikonloppu oli i-ha-na.