Kakut ja hatut

Ihanaista isänpäivää, kaikki inspiroivat & pehmoiset isät! Teitä on lähipiirissäkin ainakin miljoona. Ihailen!

Isänpäivä vierähti leppoisasti. Sukulointi lohikeittoineen oli lämmintä ja miellyttävää, mutta parasta oli silti piipahtaa kotimatkalla Riikan perheen luona. Missään ei taida olla niin mutkatonta ja kotoisaa: ei tarvitse yrittää olla millään muulla mielellä kuin sillä, jolla oikeasti on, ei tarvitse puhua jollei jaksa, eikä välttämättä tarvitse juuri pukeutuakaan (alusvaatteet meillä aina kaikilla on – ei tämä nyt mikään Tillsammans ole).

Nyt koristeltiin appelsiinisuklaamoussella valeltu karkkikakku Jussille ja Aleksille, soviteltiin Riikan isoisän vanhaa hattua (jostain syystä se ei mahtunut päivänsankareille eli aikuisille miehille, vain naisille ja lapsille) ja laulettiin yhdessä Madagascar kakkosen lauluja.

Seurattiin toki myös Martin & Sulon leluihin juontuvia mustasukkaisuusdraamoja. 1 vee S tepsuttaa tavaroiden kanssa hölisten omiaan, 3 vee M kiinnostuu tietysti yhtäkkiä jokaisesta lelustaan, johon S on osoittanut kiinnostusta.

”Sulo antaa Martille ratikan! Sulo antaa! Se on Martin!” Sulo ei anna, vaan kävelee pois. Martti huutaa kiukkuisena toteamuksen:”Vauvat eivät anna periksi!” (No tuon voin kyllä tatuoida vaikka hauikseeni, se on sen verran totta.) Martti miettii hetken ja julistaa: ”Sulo! Tiedätkö mitä! Sinun on aika lähteä!”

Ja valitettavasti niin olikin.