Rakkaudentäyteinen köpiskrapula
Pitäisikö tännekin kirjoittaa? Huoh.
Intensiivinen viikonloppu seitsemän naisen kanssa imi voimat. (Kyllä, luku tipahti viime hetkellä kahdeksasta seitsemään – pitihän se arvata, että yksi oksentelee matkustelun sijasta.) Hassua, sillä se toki myös antoi voimaa & virtaa: mutta ei bloggaamiseen kohdistuvaa kamaa. Mieluummin muhin nyt keskenäni pääni sisässä ja puin kaikkea puimaamme. Lähinnä mielessä sykkii se, että minulla on setti parhaita ystäviä. Sellaisia, joiden kanssa 60 tuntia tuntuu ikuisuudelta, kun jokainen minuutti on täytetty merkityksellisellä keskustelulla.
En ala eritellä aiheita ja sisältöjä: niitä, joiden johdosta sydän tykytti vielä aamukolmelta, koska väitteet ihastuttivat, kuohuttivat ja mietityttivät. Mutta yleisellä tasolla tein taas sen huomion, että meidän jengimme meno on aika kaukana stereotyyppisestä tyttöjen wohooooo-viikonlopusta. Käytiin kyllä Illums Bolighusissa hamstraamassa pari kauneinta joulukoristetta jo perjantaina keskipäivällä, mutta siihen kaikkien shoppailu jäikin. Viiniäkin kyllä kului, ja seksistä puhuttiin tuntikaupalla, mutta ei ”Miehet on sellasii ja tällasii” -tasolla, jota vihaan (ehkä koska en koskaan tunnista miestäni niistä ”miehethän siis–” -jutuista), vaan ihmisyyden, ikääntymisen, subjektiuden & objektiuden ja oman persoonallisuuden kautta.
No, stereotypioistakin puhuttiin kyllä puoli yötä (mitään nukkumislomaa tästä ei tullutkaan), joten tähän liittyen: ehkä olen naistenvihaaja ja yleistäjä, kun edes kuvittelen, että joissain ystäväpiireissä puhutaan vaatteista ja meikeistä. (Ei sillä, voi niistäkin puhua – mutta eivät ne kanna kokonaisia kiihkeitä keskusteluita.)
Ryhmädynamiikka on muuten maailman kiehtovin asia: joukossamme on hyvin abstrakteja ja teoreettisia ajattelijoita, hyvin maanläheis-konkreettisia, koruttomia keskustelijoita & kumpaankin suuntaan taipuvia persoonia siltä väliltä (ainakin kuvittelen itseni siihen välitilaan). Se tekee debateista kiinnostavia (joskin myös sekavia ja väärintulkinnoille alttiita).
Kaiken hedelmällisen höpötyksen lomassa syötiin hyviä brunsseja ja illallisia. Tivolin jouluvalot ja Louisianakin nähtiin. Kaikki oli ihanampaa kun saatoin kuvitella. Antisosiaalinen Laura (c’est moi) ei missään vaiheessa ahdistunut yhdessäolon määrästä. Näille tytöille kun voi sanoakin, että mähaluankävellähetkenyksin ja ne ymmärtävät. Yleensä tieto tuosta poistaa koko tarpeen. Sellainen on ihminen, ainakin minä – vapauden tunne on tärkeä.
Kiitos asianosaisille. Rakastan teitä.
Ps. Kuvia joskus, jahka tokenen.