Lauantaiperinteet
Tämä on niin länsimais-luterilaista, mutta voi, miten kovin spesiaaleja lauantait olivat jo lapsuudessani. Asuimme hämeenlinnalaisessa lähiössä. Lauantaisin lähdettiin aina keskustaan.
Käytiin kirjastossa. Siellä oli muun muassa elokuvakerho Pätkis, jossa näytettiin aamupäivisin klassikkopiirrettyjä kerhohuoneessa. Lattia oli päällystetty patjoilla. Muistaakseni vanhemmat saattoivat käydä rauhassa valitsemassa dekkareitaan, kun me lojuimme siellä Myyrä-transsissa. (Nykyään moinen luokiteltaisiin heitteillejätöksi ja oletettaisiin, että joku pedofiili korjaa vartin sisällä viattomat lapset talteen.) Sitten sai valita lastenosastolta pinon houkuttelevia kirjoja.
Käytiin kahvilassa. Ihmeellisin oli vanhan kerrostalon kivijalassa pyörinyt kahvila Kaneli, jonka erkkeriin oli rakennettu pieni pallomeri. Siellä oli varmaan noin kymmenen palloa, mutta se oli pallomeri! Ensin mahaan jäätelöpallo ja sitten polskimaan, kun äiti ja iskä joivat kahvia. Tai sitten fiini Café Laurell (joka toimii vieläkin ja on loistopaikka), jossa iskä tilasi aina lakkaleivoksen. Minä sain beben (johon tykästyin toki lähinnä huikean pinkin värinsä vuoksi).
Käytiin ruokakaupassa. Ostettiin ihmeellisiä lauantaiherkkuja: litran pullo greippilimsaa (saunajuoma), pussi poimutettuja, maustamattomia Taffeleita (tai siis suolalla maustettuja toki, mutta mistään Broadway-chilicheesekermaviilitillivinegaarihärdelleistä ei tohdittu unelmoidakaan) ja patonki. Sipsit syötiin saunan jälkeen, kun koko perhe katseli sohvalla Hercule Poirotia tai jotain muuta puoli kasin salapoliisisarjaa. Se oli viikon onnellisin hetki. Tai ehkä se hetki oli jo siellä kaupungilla, kun tehtiin vain ihania, leppoisia juttuja ja koko perhe oli yhdessä ja tiesi, että tätä ihanuutta jatkuu koko päivä.
Samaa onnea tahdon lapioida oman lapsenikin suuntaan. Eihän se vielä tätä tajua tai osaa arvostaa, mutta rakennelmalla on jo vankka pohja: aamiainen tai brunssi nautitaan lähes poikkeuksetta lauantaisin kahvilassa. Sen lisäksi on käyty joko kirjastossa tai levykaupassa, sitten vähän tavallista holtittomammilla ruokaostoksilla: tiedättehän, kun Stockan Herkussa lappaa kärryyn monta mielitekotuotetta (ja päätyy ostamaan vielä leikkokukkapuskan siitä käytävän törkeän kalliista kukkakaupasta) tai kauppahallissa pysähtyy vähän joka kojulle hamstraamaan pecorinoa, leipää, pähkinöitä ja ilmakuivattuja erikoiselikoita.
Sitten palataan kotiin päikkäreille, jotka isä ja poika nukkuvat kainalokkain. Siinä missä Sulo nukkuu hoidossa viikolla puolen tunnin tai tunnin unia, iskän kanssa kuorsataan kaksi tai kolme tuntia. Äiti kököttää sen ajan sohvalla kirjan tai läppärin kanssa (harmillisen usein jälkimmäisen). Sitten kuunnellaan musiikkia, leikitään, lämmitetään kakluuneilla kämppää, suunnitellaan jo illallista. Joskus ystäviä tulee sitä syömään, joskus syödään kolmisin. Lelut ovat levällään ja kissatkin lööbaavat.
Sulo menee ennen ysiä nukkumaan, me korkkaamme viiniputelin. Taloyhtiömme puusaunaa saa lämmittää koska vain, mutta lauantaisaunalle emme ole vielä kypsyneet. Mieluummin arkisin. Mutta ehkä tämäkin traditio humpsahtaa lauantaisettiin vielä joskus.
Mutta lauantai. Ah. Lauantai on onnea.