Postikortti Helsinki-Vantaalta

Hei, Lily-lukijat! Terveiset hyvin ilmastoidulta, juuri sopivan lämpöiseltä lentokentältä!

Juon kehnohkoa kahvia kauniista mukista Helsinki-Vantaalla. Sydän tutisee rintsikoiden alla, kuten aina ennen lentämistä. Ikävää kuolla yksin. Jos kävisi niin erikoisesti, että lentsikka pysyisi ilmassa ne vaaditut pari tuntia, olen iltapäivällä Münchenissä. Sieltä otan junan Nürnbergiin. Siellä osallistun sotaoikeudenkäyntiin eikussiis työn puolesta kansainvälisille lelumessuille! Kyllä! Ja ei – ne on ihan lasten leluja. Ei semmosia leluja.

Rakastan työmatkoja. Ja teen työmatkoista aina muutakin kuin työmatkoja, vaikka aikaa olisi kuinka vähän. Olin samaisilla messuilla viimeksi kaksi vuotta sitten. Silloin karkasin jäätävän kylmään Lorenzkircheen ihastelemaan pyhyyttä, koska kirkot ovat parasta kaikkialla. Lisäksi karkasin modernin taiteen museoon – niidenkin parhautta kaikkialla olen ennenkin hehkuttanut.
Yksin matkustaminen on ihmeellisintä, mitä tiedän. Klisee mikä klisee, mutta se ”voin olla kuka tahansa, mitä tahansa” -tunne on vapauttavuudessaan hengästyttävää. Se ilo, jonka jossain Münchenin rautatieasemalla tepsuttelu tuottaa – kukaan ei arvaa, etten ole paikallinen. Minulla on toinen, vaihtoehtoinen elämä! Ostan muhkean, täytetyn leivän, etsin kivan paikan junasta, katselen maisemia, eikä kukaan tajua, etten ole nähnyt niitä ennen. (Eikä ketään kiinnostakaan!)
Viime visiitilläni olin raskaana, joten en päässyt iltaoluselle oluttupiin tai kilistelemään jääkylmällä rieslingillä. Nyt pääsen! Viimeksi vein tosin itseni sushi-illalliselle ja kolmen lajin italialaiselle illalliselle, ja samanlaisia ihania ruokailukokemuksia tahdon haalia nyt. Yksin syömisessä ei muutenkaan ole mitään noloa tai väärää, mutta työmatkalla se tuntuu jotenkin vielä astetta hyväksytymmältä ja hienommalta — ”tämä on minulle niin arkipäivää, olen itsevarma bisnesnainen joka popsii bruschettansa ypöyksin pitkin maailman metropoleja lähes päivittäin”!
Ja sitten saa nukkua ihan yksin, isossa sängyssä.

Majapaikkani on kylläkin kaukana luksuksesta. Siitä lisää, jos pääsen joskus perille. Rukoilkaa puolestani. Tsempatkaa, pilotit. Skarppina ny, huoltomiehet. Let’s do this shit!